50 m onnistumisen iloa

En oo varmaan ikinä tuntenut itseäni niin viehättäväksi kuin näitä kuvia ottaessani. Nainen on ehdottomasti parhaimmillaan uimalakissa ja laseissa. Siellä uimahallissa sitä ei onneksi tarvitse katsella itseään, vaan voi tuijotella altaan kaakeleita ja edessä kauhovan eläkeläispapan perää. (en mä mikään pervo tirkistelijä oo, mut pakko sitä on välillä vilkuilla, ettei tuu kolari!)

Viikon sporttiostos nro. 1 oli urheiluliivit ja tänään kävin höyläämässä pankkikorttia vajaan kympin verran viikon sporttiostos numero kakkosen vuoksi. Tekniikkakurssin  uiskentelin ilman lakkia, mutta esim. rintauinnissa joka ikisellä kerralla henkeä pinnalla vetäessä tuli tukka silmille ja samalla se valutti vettä suuhun ja se vaikeutti hengittämistä ja sitten meni hermo.

Tänään uimahalliin matkatessa olikin sitten ensimmäinen pysähdyspaikka Top Sport, mistä kävin nappaamassa tuon kauniin päähineen. Kauhea valinnanvaikeus vaan meinas tulla hyllyllä, kun en heti osannut päättää pinkin, oranssin ja punaisen välillä Tää punainen on silleen monikäyttöisempi kuin vaikka pinkki, että voin sama lätsä päässä lähteä sit syksyllä vaikka hirvimetsälle!

Mutta lakista ja ulkonäöstä viis, mä olen ihan hirmu iloinen, sillä kävin tässä illalla veivaamassa uima-altaassa kilometrin verran. 800 m verran vuorottelin rinta- ja selkäuintia ja 200 m hinkkasin vesijuoksun muodossa.

Aluksi uiminen takkuili ihan täysin ja aattelin jo, että ei tästä tuu yhtään mitään. Hengityshommat ei ottanut ollenkaan sujuakseen ja aina muutaman vedon jälkeen piti taas hetki uida pää pinnalla pysyen. Tappelin aina 50 m altaanmitan rintaa ja sitten seuraavat 50 m levon vuoksi selkää.

Mutta ai että sitä riemun tunnetta, kun se alkoi pikkuhiljaa kulkemaan! Tajusin rauhoittaa tahtia kaikin tavoin. Keskityin pidempään liukuun ja hoksasin, että pienempikin haukkaus happea pinnalla riittää. Muutama altaanmitta olisi jo mennyt keskeytyksettä, mutta sain huomata olevani montaa mammaa ja pappaa sen verran nopeampi, että rytmi aina hieman katkesi, kun peräänajo lähestyi, eikä ohikaan heti päässyt vastaantulevan liikenteen vuoksi.  Mutta vihoviimeisellä 50 metrillä vihdoin onnistuin tekemään ns. puhtaan suorituksen ja kauhomaan koko altaanmitan yhtäjaksoisesti hengityshommien osuessa ihan nappiin.

Olin tästä suorituksestani niin lapsellisen innoissani ja onnessani, että sitä oli pakko heti altaanpäässä mainostaa siellä pulssiaan tasanneelle papparaiselle. ”Tää oli mun eka kokonainen altaanmitta rintauintia oikein!!” Sain papalta isot kehut ja hymyn. Itse hymyilin koko matkan altaasta pukuhuoneeseen, ja pyörällä himaan. Ai että.

Oliks tää nyt sitä liikunnan riemua?

Kannustusta veden juontiin

Se on ihan varma, että jos yrittäisin ympätä itselleni liikaa muutoksia ja tavoitteita yhtä aikaa, niin huonostihan siinä kävisi. Siksipä valitsinkin nyt aluksi liikunnan lisäämisen lisäksi vain yhden muun asian, johon yritän ihan tosissaan keskittyä. Mutta se onkin sitten ihan suunnattoman tärkeä asia. Nimittäin vesi, elämän eliksiiri ja sen riittävä juominen.

Olen sen ihan jo itsekin tajunnut, että juon liian vähän. Siitä kertoi jo sekin kuinka harvoin minun tarvitsi käydä pissalla ja kun kävin, toi tuotoksen väri mieleen lähinnä ydinjätteen. Olen yrittänyt korjata asiaa moneen otteeseen, mutta jostain syystä en koskaan kyennyt pitämään yritystä yllä muutamaa päivää pidempään. En vain muista juoda. En tunnista janoa. Edes parin vuoden takainen kehonkoostumusmittaus ei hurjasta tuloksestaan huolimatta riittänyt motivaattoriksi. Olin mittauksen mukaan rasvainen ja kuiva. Rasvaprosentti ei ollut mikään yllätys, vaan olin osannut arvioida sen melko realistisesti, mutta en huonosta juomisestani huolimatta osannut odottaa miltä nestetasapainoni näyttäisi. Mittaajakin kauhistui, kun arvoni ei meinannut yltää edes mittataulukon alkulukemiin. Olin kuiva kuin Sahara.

Mutta kuten sanoin, ei veden juonnin lisääminen onnistunut tuonkaan järkytyksen jälkeen kuin hetkeksi. Niinpä jatkoin kehoni pahoinpitelyä varsin onnettomilla päivittäisillä nestemäärillä. Onko se kumma jos väsyttää, ajatus pätkii ja ummettaa, jos ei ämmä saa kurkustaan alas usein edes litran verran nestettä päivässä.

Oli siis melko selkeätä, että kun nyt päätin alkaa etsiä parempaa oloa, oli nämä vesihommat ensimmäisten kuntoonlaitettavien joukossa. Mutta yksin ja ilman apuja mä en siihen pysty, sen tiesin aiemmisten epäonnistumisten perusteella.

Mutta nytpä minulla onkin ihana pikku apuri ja motivaattori! Nimittäin iPhone sovellus nimeltään Plant Nanny.

 

Noin suloiselta näytti mun ensimmäinen kasvini eilen illalla. Sieltä se jo reippaasti ylsi kurkkaamaa ruukun reunan yli. Sitten kun tyyppi on riittävän iso, se istutetaan puutarhaan ja voin ottaa uuden kaverin kasvatettavakseni.

Homma toimii siis siten, että on tietty määrä vettä, joka on vuorokauden aikana juotava ja ne juodut vesilasilliset sitten päivitetään Plant Nannyssä, eli siis kastellaan tuota kasvia. Jos haluaa, niin puhelimen voi laittaa asiasta muutaman tunnin jälkeen muistuttamaan.

Olen nyt hoitanut tuota ekaa kasviani perjantaista saakka ja se oikeasti toimii. Tuo viherpallero on niin suloinen, etten todellakaan halua sen nääntyvään kuivuuteen, joten heti herättyäni jo juoksen innolla täyttämään vesilasia. Ja yöllä, kun herään ärtyneenä vessahätään (joka on tietysti tämän kasvin kastelun syytä), niin silläkin reissulla jo tankkaan taas yhden lasillisen kastellakseni pikku muruani.

En siis vielä tiedä mitään sen enempää jatkosta, mutta ajan myötä ja riittävästi kasveja kasvattamalla voi ilmeisesti tienata siemeniä tms. maksuvaluuttaa (ja tietenkin siemeniä voi ostaa myös rahalla), jolla voi sitten hankkia kasvilleen vaikkapa uudenlaisen ruukun, tai vaihtaa ikkunanäkymän vaikkapa lumiseen vuoristomaisemaan. Jännää!

Yksi pieni dorka juttu sovelluksessa on, se ei nimittäin kysy tiedoissa esimerkiksi, pituutta vaan pelkän painon ja perustaa vesitarpeen sille ja ilmoittamallensa aktiivisuustasolle.  Minunkin painollani tuli tavoitteeksi heti kolme litraa ja se on ainakin näin alkuun itselleni vähän turhan iso tavoite. Niinpä jouduin huijaamaan painoni melkoisesti alaspäin, jotta sain päivän juomatavoitteen sellaiseksi, että se on realistinen. Taidan nyt lipitellä n. 2,3 l päivässä, mutta ehkäpä saan hetken harjoiteltuani nostettua määrän sinne sovelluksen alunperin minulle ehdottamalle kolmen litran tasolle.

Monia muitakin veden juomiseen kannustavia sovelluksia löytyi ainakin iPhonelle, mutta muutamaan tutustuttuani vei tämä Plant Nanny kirkkaan voiton, sillä missään muussa ei ollut tällaista pelillistä ulottuvuutta söpöine ötököineen. :D