Lorvikatarri

No arvatkaapa meninkö tiistaina sinne Zumbaan? No en. Menin Valintataloon ja ostin paketin keksejä, palasin kotiin ja kaivauduin sohvalle viltin alle.  Ei siis ollut sporttimotivaatio oikein kohdallaan.

Kauhean sisällissodan mä kyllä kävin pääni, kun yritin saada aivoni asentoon ’jee, hikoilua ja hengästymistä!’. Mutta ei. Asiaa vastustavat joukot olivat tässä taistelussa niskan päällä. Yritin miettiä sitä miten tyytyväinen olisin itseeni sitten jumpan jälkeen. Tuumin, että hävettää täällä myöntää, etten mennyt. Uhkailin, lahjoin ja kiristin itseäni, mutta silti vastaus oli vaan, että ei.

Sitten mä tietenkin kellon lyötyä kahdeksan ja Zumbailun jo läheisellä Lady Linella alettua mä tietenkin olin pettynyt itseeni ja nimittelin itseäni laiskuriksi. Kunnes mä muistin, että munhan on tarkoitus löytää elämääni lisää iloa. Tiistai-iltana mulle tuli hyvä mieli niistä neljästä suklaacookiesta ja kylmästä maidosta ja rauhallisesta oleilusta peiton alla. Päätin antaa laiskottelun itselleni anteeksi. Syyllistäminen harvoin auttaa muuttumaan.

Pettymisen ja syyllisyyden tunteiden sijaan mä ajattelin sitten kuitenkin olla tällä viikolla iloinen kaikesta siitä minkä tein hyvin, en siitä mikä jäi tekemättä. Olen ollut uintikurssilla ja odotan huomista kertaa jo kovasti. Olen saanut paljon muita asioita aikaiseksi, vaikka liikkuminen onkin ollut suunniteltua vähäisempää. Olen valinnut kulkuvälineiksi omat jalat tilanteessa, jossa olisin normaalisti hypännyt bussiin. Olen saanut korjattua unirytmiäni entisestään ja herännyt tällä viikolla ihan ihmisten aikoihin.

Ja mikä parasta, olen ollut ihan vain kaikin puolin paljon aktiivisempi ja aikaansaavempi ja paremmalla tuulella kuin naismuistiin. Ja kaikki tämä on totta siitä huolimatta, että valitsin Zumban sijaan ne suklaakeksit. I love cookies. Cookies make me happy.

Lorvikatarri ei oo maailmanloppu.

 

Vaikka vartalomallini on norppa, en valitettavasti ui yhtä hyvin

”Napa ylös!” ”Muista pitää  eskivartalo tiukkana pakettina!” Mm. tällaisia ohjeita huutelivat uimaopettajat eilen altaan laidalta minun ja 11 muun aikuisen harjoitellessa selkäuintia. Potkuistani sain jopa kehuja, mutta tätä keskivartaloa ei kyllä nähdä tiukkana pakettina muuta kuin superkireän läskinkuristusmekon muovailemana.

Reilu puolitoistatuntia altaassa koko ajan uiden ja uutta opetellen oli oikeasti aika rankka homma. Olen joskus sanonut, että uiminen on siitä kiva laji, kun siinä ei tuu hiki, mutta eilen tuntui kyllä ihan urheilusuoritukselta. Jos ei nyt edelleenkään siellä vedessä  tuntenut hien valuvan, niin hengästymisen taso kertoi, että tuli tehtyä ihan tosissaan.

Tämä uintitekniikkakurssi oli siitä erityinen liikuntatuokio, että minä ihan odotin sitä etukäteen. Kurssi alkoi illalla vasta kahdeksalta ja olinkin alkuillan jo ihan täpinöissäni, että pääsis jo altaaseen. Olin hallillakin innoissani melkein puoli tuntia ennen kahvioon sovittua tapaamista.

Ensimmäisenä tutustuttiin kroolipotkuun ja siitä sainkin ilokseni jo heti aluksi peukkua opettajilta. Ja täytyy sanoa, että kummasti se vaan ilahduttaa tuollainen positiivinen palaute ja sen voimalla sitten sisukkaasti koitin treenata käsiäkin kuntoon, vaikka se välillä ihan hurjan hankalalta tuntuikin. Selkäuinnissa ongelmana oli liian aikasin, jo ennen veteenmenoa koukistuva käsi ja liiaksi rintaan painuva leuka. Kroolissa puolestaan leukaa olisi kuulunut nimenomaan viedä lähemmäksi rintaa, mutta minulle se pyrkii nousemaan liiaksi.

Mutta se on nyt hienoa, että jo tuon ensimmäisen vajaan parin tunnin opetuksen jälkeen, minä tiedän mihin asioihin kiinnittää uidessa huomiota. Täytyy perjantain tunnille muistaa ottaa eilen kotiin unohtuneet uimalasitkin mukaan, niin saa yhden häiriötekijän poissa ja pystyy ehkä paremmin keskittymään siihen oikean hengitystekniikan harjoitteluun.

Muistan muuten ikuisesti sen, kun joskus alle kouluikäisenä silloin liikunnanohjaajaksi opiskellut isosiskoni koitti opettaa saunassa minua laittamaan kasvot veteen ja puhaltamaan. ”Sinua pienemmätkin tytöt uskalsi tehdä niin.” Ai että nuo sanat viilsivät minua vesipelkoita kuin tikari. :D Eilen meni kuitenkin kroolin hengitysharjoitukset ihan hyvin. Ongelmat alkoivat vasta kun piti yhdistää kaikki liikkuvat osat. Miten se voikin olla niin hankalaa käyttää yhtä aikaa sekä käsiä, että jalkoja ja vielä hengittääkin?!?

Perjantaina siis luvassa kurssin toinen osa. Silloin kerrataan eilisen oppeja ja opetellaan vielä rintauinnin tekniikkaa. Homma oli siinä määrin mukavaa ja uuden oppiminen niin palkitsevaa, että haluan ehdottomasti käydä kurssin jälkeen pian itsekseni uimassa. Jos tasaisin väliajoin kävisi altaassa kauhomassa, niin luulisi sen tekniikan pikkuhiljaa paranevan.

Tässä vielä onnellinen uimari opetuksen jälkeen. Olikohan tässä nyt sitten mukana ripaus sitä kuuluisaa liikunnan riemua? Ainakin mä odotan perjantain oppitunteja jälleen innoissani.

Tänään on just mukavasti koko kropassa tuntunut se, että on eilen tehnyt jotakin. Ei mitään suuria lihaskipuja, mutta sellainen kokovartalo ”harrastin liikuntaa!” -fiilis. Eli ainakin tämän tunteen perusteella uinti on aivan loistavaa koko vartalon treeniä.

Tänä iltana olis suunnitelmissa Zumba. Toteutumisesta en oo vielä yhtään varma. Lorvikatarrin iskeminen kun on myös varsin mahdollista.

Ensi viikolla luvassa

Neiti Rapakunto on palannut kotimaan kamaralle ja toipunut reissusta eilisen ja tämän päivän ajan ottamalla rennosti kotona. (No otin mä myös muutaman eilen baarissa… :D )  Loma oli ihana, mutta kotiin palaaminen on myös hienoa. Pääsen taas arjen myötä jatkamaan uusien rutiinieni opettelua ja kiskomaan jumppakamppeita niskaan.

Tulevalla viikolla tapahtuukin sitten sporttailun saralla yhtä jos toistakin, sillä tammikuulle asettamani tavoitteet odottavat suurimmaksi osaksi vielä toteutumistaan. Luvassa on siis mm. uinititekniikkakurssia, ehkä zumbaa ja salillekin haluaisin loppuviikosta ehtiä. Pysykää siis mukana taas ensiviikolla, kun blogi palaa loman jälkeen aktiivisena langoille!

 

Mitäs sanotte, pitäiskö olla pikkuisen harmissaan, että jätin tuon simmarin ostamatta? Naama-uikkari olis irronnut Adidaksen outletista 15 eurolla, mutta arvelin, että saattais kanssauimarit melkoisesti säikähtää, jos altaaseen molskahtaisi kaksi pallonaamaa samassa ruumiissa.

Nyt tarttiskin sit vaan löytää kaapin perukoilta se oma klassinen musta kokouimapuku, jonka ei pitäisi herättää altaassa sen kummempaa huomiota, ei positiivista eikä negatiivista. Ootan huomisiltaista altaaseen pulahdusta jo ihan innolla!

Toivon hyvää tulevaa sporttiviikkoa itselleni ja teille!!