Arkistot kuukauden mukaan: Touko 2014

Vitsit mikä kissa!

Muutama ihminen jo tänään Instagramissa innostui mun uusimmasta urheiluvaatehankinnastani, joten esitelläänpä upeus täälläkin, jos sattuis jotain muitakin kiinnostamaan.

Itse neiti on kuvassa just päikkäreiltä herännyt ja hirveässä allergiakoomassa, joten kuvan ottaneen mieheni sanoja lainatan ”et sä kyllä kauheen pirteeltä tässä näytä”. :D Mut olipa muija pirteä tai ei, niin haalari on kyllä hieno! Kuvassa mukana myös törkeen hienot Adidaksen Powerlift 2.0 kengät!

 

Adidas haalari

 

Käsi ylös kaikki joilla treenateesa meinaa trikoot valua tai rullautua vararenkaiden alle! Mä oon täällä molemmat lapaset pystyssä. Painonnostotreeneissä saa olla pöksyjä nostelemassa vähän väliä ja kyykätessä tuntuu, että jos housut vielä yhtää lisää valuu, niin pian väläytellään rekkamiehen hymyä. Mutta eipä kuulkaa tarvii enää pöksyjen putoamisesta huolta kantaa. Mä hankin haalarin!

Näin tuon Adidaksen ”catsuitin” (kyllä onkin varsinainen kissa!) Elloksella jo varmaan reilu kuukausi sitten, mutta en raskinut sitä tilata. Nyt sitten pari viikkoa sitten sähköpostiin kolahti viikonlopun ajan voimassa ollut -40% alekoodi, joka kävi myös merkkituotteisiin, joten nappasin tuon kokopuvun hetimiten haaviini hintaan 33 € (norm 55 €) ja tänään se sitten saapui.

Otin itselleni suurimman koon 46/48 ja nyt hetken tässä kotona heiluttuani aloin kyllä miettimään, että mulle olis varmaan mennyt yhtä kokoa pienempikin. Sen verran on tyhjää tilaa niin keskivartalon kohdalla kuin lahkeissakin, enkä pistäisi pahakseni tiukempaa yläosaakaan. Minä vaan hölmö ehdin jo leikkaamaan tästä lapun pois, kun en ensi etsimällä löytänyt tuotetta enää nettikaupasta ja arvelin sen loppuneen, joten luulin etten voisi sitä enää pienempään vaihtaa. Nyt kuitenkin lisää pengottuani haalari löytyi Elloksen Outlet-osastolta ja sitä 42/44 -kokoakin olisi jäljellä, mutta kun tosiaan menin jo irrottamaan sen lapun. :P Pitänee nyt siis tyytyä tähän kokoon.

Mutta siis, jos joku muu olisi kiinnostunut mielettömän mukavasta treenihaalarista, niin se on tosiaan tällä hetkellä Elloksen Outlet-osastolla -30% alennuksessa ja irtoaa nin ollen hintaan 38,50 €.

Mistäkähän muuten johtuu, että mäkin usein pidän tiukkoja trikoita ja tiukkaa toppia yhdessä, eikä se tunnu mitenkään liian ”paljastavalta”, mutta tää kokohaalari tuntuu jotenkin siltä, että tällainen kaltaiseni pötkylä näyttää siinä ihan mustalta makkaralta. Näin  ollen ajatuksena olisi heittää tuohon päälle vielä t-paita treeneihin mennessä. Mutta toisaalta, liekö sillä oikeestaan väliä vaikka millaiselta pötkylältä näyttäiskin, ei sitä siellä treenatessa muutenkaan ihan kauneimmillaan ole eikä oo tarkoituskaan. Ja sitä paitsi, meidän painonnostosalilla ei onneks oo peilin peiliä! :D

Huomenna sitten testaamaan uutta ryysyä tositoimissa!

 

Mainokset
Avainsanat:

Ärsytys

”Ootko sä laihtunut?” ”Sä oot kyllä ihan selvästi laihtunut!” ”Näytät paljon paremmalta kuin ennen!” Siinä muutamia kuluneella viikolla kuulemiani arvioita. Ja tiiättekö mitä? Mua ärsyttää. Ei se, että mä en ole todellakaan laihtunut grammaakaan, vaan se ihmisten selkeä halu nähdä mun laihtuvan. Vai mistä muusta nuo kommentit muka kumpuaisi kuin siistä ajatuksesta, että ”no sehän on nyt alkanut liikkumaan, eli sillä on selkeesti joku laihdutuskuuri menossa, joten kyllä se varmaan on jo laihtunut ja se varmaan ilahtuu, kun se saa kuulla, että näyttää kuin olis laihtunut.”  

Koen jotenkin hirveän ahdistavana nuo kommentit. Ehkä asia olis toisin, jos todellakin olis tapahtunut jotain silminnähtävää muutosta. Silloin ihmisten toteamukset olisivat edes totta. Mutta en mä silti niitä kommentteja hirveästi arvostaisi. Musta on paljon kivempaa, jos joku sanois vaikka, että ”näytätpäs sä jotenkin onnellisemmalta kuin ennen!” tai jotain muuta vastaavaa, joka ei liity kiloihin.

Mulle kommentointi siitä, että olisin muka laihtunut tai että näytän paremmalta kuin ennen (eli kommentoijan mukaan paremmalta nyt muka entistä hoikempana) on samalla dissausta. Mä en oikeasti halua saada oloa, että kiloja pudottamalla mä olisin muiden ihmisten mielestä jotenkin parempi. Se sisältää samalla toteamuksen, että olen nyt jotenkin huonompi tai kaksi kiloa painavempana olin vielä huonompi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

EDIT. Lisätty tämä kuva. Vasemmalla oikea ja aito minä kaikkine kiloineni. Oikealla photoshopattu versio. Parempi ihminen kaikin puolin?

Saisiko ihminen nyt ihan oikeasti yrittää löytää sitä liikunnan iloa ilman saatanallisia paineita laihduttamisesta? Tällä blogissakin kun kyselin Ei kipuu, ei hyötyy? -postauksessa, että tuleeko sitä mitään tuloksia liikunnalla joka ei tunnu pahalta ja vituta, niin kommenttiboksissa tuli heti vastaan kommentti, että ”liikunta yksinään on huono painonpudotuskeino” Mutta kun mä ajattelin tuloksilla kunnon kohoamista!

En mä taistele laihtumista vastaan, jos niin sattuis käymään, mutta mä taistelen sitä vastaan, että tän mun orastavan liikuntainnon pitäisi nyt nimenomaan tähdätä laihtumiseen. Rumia sanoja nyt tähän. Miksi? Miksi? Miksi? Miksi laihtumisen olisi aina oltava se ykköstavoite? Miksei se voi olla sijalla kaks tai kuus muiden asioiden jälkeen?

En tiedä tajuaako kukaan tätä mun ärtymystä aiheesta, mutta mä vaan haluaisin olla rauhassa just sellanen kuin olen. Lihava tai laiha. Molempia olen elämässäni ollut. Mua itseäni kun edelleen kiinnostaa huomattavasti enempi se miltä tuntuu. Ja musta tuntuu nykyään paljon paremmalta kuin vaikka vuoden alussa. Niin, ihan kuulkaa siitäkin huolimatta, että painan tasan saman verran kuin silloin! On se hullua, se on edelleen yhtä läski ja se on silti onnellisempi! Eihän kukaan voi tulla onnellisemmaksi jos ei yhtään laihdu!!

Avainsanat: ,

Tempaisin itkut

Askeleet ovat hieman töksähtelevät ja portaiden laskeutuminen muistuttaa kivuliaasti siitä, että omistan etureidet. Samalla kamala, mutta niin ihana tunne.

Syy siihen, että tuntuu kuin minut olisi pieksetty, on sunnuntainen Punttikarhujen painonnostoseminaari, johon itsekin reippaana tyttönä osallistuin. Anna Everin ja muiden päivässä mukana olevien valmentajien johdolla tuli luentojen lomassa treenattua yhteensä lähes neljä tuntia, joten ei kai kumma, että pakarat huutavat armoa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Pitkä treenipäivä olikin loistava tilaisuus sisäänajaa uudet painonnostokengät, jotka saapuivat minulle viime viikolla. Ihan ensiksi alkulämmittelyissä meinasivat varpaat hieman puutua napakoissa kengissä ja tikkuilun vuoksi piti välillä tanssahdella hieman outoja askelia, mutta hyvin nopeasti meni epämiellyttävät tuntemukset ohi ja sain todeta kengät hyväksi hankinnaksi. Kyllä se vaan ihan oikeasti tuntui nostaminen erilaiselta, kun sai lattiaan paremman tuntuman kuin pehmeämpi pohjaisilla tossuilla. Ja mikä parasta, nuo keltaiset Powerliftit on ihan sikasiistin näköiset!!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Omalla kohdallani päivä sisälsi sekä naurua, että kyyneleitä. Tempaushommat tuntuivat ihan hiton vaikeilta kuten aina ja tällä kertaa se otti jostain syystä vielä tavallistakin enempi tunteisiin. Parin epäonnitumisen jälkeen alkoi sporttipaniikki (olen tästä joskus varmaan aiemminkin maininnut, eli mulla on ollut taipumusta ahdistuspanikointimeininkeihin salitouhuissa jos paikalla paljon ihmisiä) ja meinasi pukata pientä hyperventilointia ja pukkas hirveen kokoiset ahistuskyyneleet silmiin. Mä en oikeesti itke nykyään paljon ikinä, joten ssitten alkoi vielä tuskastuttaa lisää, että miks ihmeessä nyt tällasesa tilanteessa pitää alkaa pillittää.

En oikeesti osaa itsekään selittää ihan täysin, että miksi ihmeessä se nyt pukkasi tuollaisen yhyybyääh-kohtauksen, mutta tulipa vähän puhdistettua kyynelkanavia. Eiks se hyvää tee joskus pillittää? Pääsin onneksi kohtauksestani suht nopeasti yli hengiteltyäni hetken aikaa käytävällä ja pyyhiskeltyäni kyyneleiden juovittamaa naamaani hikipyyhkeeseen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Päivän toinen treenipläjäys sitten onneksi kuitenkin käänsi homman takas positiiviseen, sillä työntö nyt vaan on hitosti tempausta helpompaa ja siitä saikin mukavasti onnistumisen tunteita, jotta päivä päättyi ihan huippuihin fiiliksiin. Meitsi nimittäin teki uuden työntöenkan!! Wuhuu!!

Kilomäärä 33 kuulostaa toki tiukempien sporttipirkkojen mittarilla edelleen säälittävältä, mutta hei, muistuta tässä kohtaa taas, että vielä pari kuukautta sitten mä en päässyt kunnon kyykkyyn edes kepin kanssa. Ja nyt mä kuitenkin käyn allemenon aikana jo ihan syvässä kyykyssä ja pusersin tosiaan liikkeen pakettiin 33 kilon kanssa! Ja niitä pelkkiä etukyykkyjäkin onnistui tehdä kolmen sarjaa jo 30 kilolla! Että kyllä on aihetta riemuita! Edellinen työntöhihkumiseni oli kuukausi sitten 25 kilolla, joten 8 kilon lisäys tarkoittaa, että oon jossain kohti edes edistynyt. JEEEE!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Julkaisin tän viimeisen kuvan eilen facebookissa ja kirjoitin siihenkin, että sometrendien mukaisesti coolimpaa olis vissiin laittaa kuva omasta treenitrikoiden peittämästä hanuristaan haettuaan ensin sitä optimaalisinta pyllistysposea. Mutta koska mä en oo kuulifitnessmuija, vaan hikinen ja joka puolelta hyllyvä rapakuntoinen ämmä, niin täytyy minun julkaista tällaisia ei niin esteettisiä -otoksia. Siinä se neiti rapakunto puskee ja pusertaa. Ei puutu kuin viikset, niin menisin itä-saksalaisesta kuulantyöntäjästä. :D

Joo, olishan se hienoa, jos näyttäisin nätiltä tanko käsissäni ähistessäkin, mutta kaikkee ei voi saada. Hyvän mielen kuitenkin sain tuosta Punttikarhujen superpäivästä ja hirveesti lisää intoa ja motivaatiota alkaa treenaa painonnostoa viikottaista punttikoulua useamminkin.

Tässä siis tällaiset henk. koht päälimmäiset fiilikset sunnuntaista, mutta tarkemmin juttua päivän opeista tulossa toisessa postauksessa!

Avainsanat: , , ,