50 m onnistumisen iloa

En oo varmaan ikinä tuntenut itseäni niin viehättäväksi kuin näitä kuvia ottaessani. Nainen on ehdottomasti parhaimmillaan uimalakissa ja laseissa. Siellä uimahallissa sitä ei onneksi tarvitse katsella itseään, vaan voi tuijotella altaan kaakeleita ja edessä kauhovan eläkeläispapan perää. (en mä mikään pervo tirkistelijä oo, mut pakko sitä on välillä vilkuilla, ettei tuu kolari!)

Viikon sporttiostos nro. 1 oli urheiluliivit ja tänään kävin höyläämässä pankkikorttia vajaan kympin verran viikon sporttiostos numero kakkosen vuoksi. Tekniikkakurssin  uiskentelin ilman lakkia, mutta esim. rintauinnissa joka ikisellä kerralla henkeä pinnalla vetäessä tuli tukka silmille ja samalla se valutti vettä suuhun ja se vaikeutti hengittämistä ja sitten meni hermo.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tänään uimahalliin matkatessa olikin sitten ensimmäinen pysähdyspaikka Top Sport, mistä kävin nappaamassa tuon kauniin päähineen. Kauhea valinnanvaikeus vaan meinas tulla hyllyllä, kun en heti osannut päättää pinkin, oranssin ja punaisen välillä Tää punainen on silleen monikäyttöisempi kuin vaikka pinkki, että voin sama lätsä päässä lähteä sit syksyllä vaikka hirvimetsälle!

Mutta lakista ja ulkonäöstä viis, mä olen ihan hirmu iloinen, sillä kävin tässä illalla veivaamassa uima-altaassa kilometrin verran. 800 m verran vuorottelin rinta- ja selkäuintia ja 200 m hinkkasin vesijuoksun muodossa.

Aluksi uiminen takkuili ihan täysin ja aattelin jo, että ei tästä tuu yhtään mitään. Hengityshommat ei ottanut ollenkaan sujuakseen ja aina muutaman vedon jälkeen piti taas hetki uida pää pinnalla pysyen. Tappelin aina 50 m altaanmitan rintaa ja sitten seuraavat 50 m levon vuoksi selkää.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mutta ai että sitä riemun tunnetta, kun se alkoi pikkuhiljaa kulkemaan! Tajusin rauhoittaa tahtia kaikin tavoin. Keskityin pidempään liukuun ja hoksasin, että pienempikin haukkaus happea pinnalla riittää. Muutama altaanmitta olisi jo mennyt keskeytyksettä, mutta sain huomata olevani montaa mammaa ja pappaa sen verran nopeampi, että rytmi aina hieman katkesi, kun peräänajo lähestyi, eikä ohikaan heti päässyt vastaantulevan liikenteen vuoksi.  Mutta vihoviimeisellä 50 metrillä vihdoin onnistuin tekemään ns. puhtaan suorituksen ja kauhomaan koko altaanmitan yhtäjaksoisesti hengityshommien osuessa ihan nappiin.

Olin tästä suorituksestani niin lapsellisen innoissani ja onnessani, että sitä oli pakko heti altaanpäässä mainostaa siellä pulssiaan tasanneelle papparaiselle. ”Tää oli mun eka kokonainen altaanmitta rintauintia oikein!!” Sain papalta isot kehut ja hymyn. Itse hymyilin koko matkan altaasta pukuhuoneeseen, ja pyörällä himaan. Ai että.

Oliks tää nyt sitä liikunnan riemua?

Mainokset
Avainsanat: , ,

13 thoughts on “50 m onnistumisen iloa

  1. Johanna sanoo:

    Se on sitä liikunnan riemua! ja onnistumista! Tuli niin hyvä mieli, kun luki sun postausta. täälläkin hymyilyttää. Go Veera GO!

  2. Henna sanoo:

    Kyllä! Onnistuminen ja itsensä ylittäminen on ihan parasta! Siitä se nälkä kasvaa ja on mentävä aina vaan pidemmälle ja pidemmälle, enemmän ja enemmän ;)

  3. Susu sanoo:

    mä tykkään uimisesta mutta kilsoja en ole uinut pitkään aikaan kun jossain 600metrin kohdalla alkaa vetää suonta toisesta jalkapohjasta. Se vasta viheliäistä! Tiedätkö sinä, mitä pitää syödä ettei tulis..?

  4. Löysin juuri tänne sun toisenkin blogin pariin, jään seuraamaan mielenkiinnolla!

    Uiminen on kyllä mahtavaa, olen itsekin juuri vastikään innostunut siitä. Osaan kyllä uida (ts. pysyn pinnalla ja pääsen eteenpäin), mutta en ymmärrä uintitekniikoista yhtään mitään. Aikuisten uimakoulu on haaveissa! :)

  5. Heli S. sanoo:

    Tunnistan riemun! :) Kävin itekin uinnin tekniikkakurssin öö… pari vuotta sitten ja se tunne kun tajusi että ei se ollutkaan tähtitiedettä se ns.oikein uiminen! Kun yhtäkkiä ei menekään vettä nenään (ja nieluun ja…) ja löytyy jopa joku rytmi siihen hengittämiseen. Ja varsinkin se että väkisinkin joutuu niitä pappojen perseitä tölläämään, kun menis nopeempaa kun ne! :)

  6. Tiu sanoo:

    Ikävä tuottaa pettymys, mutta hirvenmetsästyksessä ”vaatteesta tai päähineestä kaksi kolmannesta pitää olla oranssia” ensi syksystä alkaen. Punainen väri vaihdetaan siis punavihersokeiden vuoksi oranssiksi. Mä tiedän, että tää tuntuu pahalta ;) Sen sijaan pienellä fiksauksella voit syksyn tullen leikkiä vaikka kärpässientä ;D
    Tsemppiä jatkoon! Ehkä mäkin joku päivä uskaltaudun altaaseen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: