Aihearkisto: Ahdistaa

TTT = Tissit Taas Tiellä

Olenko mä maailman ainoa ihminen, jota ahistaa tissit urheillessa ihan sikana? Juoksemisen epämiellyttävyydestä olen vinkunut jo aiemminkin, mutta kun vastaan tulee koko ajan uusia juttuja joissa nämä säkit on tiellä ja tympäisevät. Ja joo, aina on vaan kaikilla vastaus, että ”kunnon urheiluliivit plaplaaplaa”. No voi nyt helvetti, kyllä on kunnollisia liivejä käytössä ja vaikka minkämoisia litistyksiä, mutta ei ne perkele hävitä näitä pään kokoisia rasvakasoja tuosta etumuksesta.

Esimerkiksi kahvakuulaillessa swing aka heilautus (tsekkaa TÄÄLTÄ mistä liikkeestä kyse, jos ei ennestään tuttu) osoittautui kahdella kädellä enemmän kuin epämiellyttäväksi. Joka kerta liikkeen ala-asennossa käsivarret litistää rintoja kivuliaasti ja tissit tuntuu olevan olkavarsien tiellä.

Tänään puolestaan tehtiin keinuntaliikettä vatsallaan ja se oli taas ihan tappoliike tissejä ajatellen. Juu, saattoi olla, että hinkit olivat tänään jotenkin normaalia herkemmällä ja kivuliaammalla tuulella, mutta todella inhottavalta se kyllä tuntui, kun eteenpäin keinuessa kannut litistyvät lattiaa vasten.

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

kuva viime keväiseltä urheilurintsikoiden sovitusreissulta

Tuo kahvakuulailun swingin epämukavuus on onneksi mahdollista välttää tekemällä liike vaihtaen kättä aina liikkeen yläasennossa, jolloin kuulaa pitelevä käden on alastuodessa mahdollista ohittaa rinta viemällä se vartalon sivulle. Kahvakuulan kanssa touhutessa oli kyllä muutamia muitakin tilanteita joissa olisin toivonut muutamaa aakkosta pienemmät ryntäät vaivoikseni. Jotenkin niitä vaan joutui tympeästi väistelemään.

Nyt siis mietinkin, että onko mun rintavarustus nyt jotenkin erityisen herkkis, kun nuo asiat tuntuu oikeasti todella ikäviltä, vai kokeeko muutkin isorintaiset tällaisia TTT (tissit taas tiellä) -fiiliksiä urheillessaan? Mulla on vielä se tilanne, ettei mulla ole syömistäni pillereistä johtuen lainkaan kuukautisia, eli en pysty yhdistämään tissikipuja mihinkään tiettyyn aikaan kuukaudesta, vaan ovat arat ”ihan koko ajan, välillä ja joskus ei ollenkaan, nyt ei satu” (Lainaus siskonpoikani suusta, kun hän pienenä selitti lääkärille käsikipuaan.. :D ).

Että onko mulla nyt oikeesti joku näissä mätisäkeissä vikana? Vai onks se ihan normaalia, että rintoihin sattuu niiden litistyessä vartalon ja olkavarren väliin, kun käsissä on reilut 10 kiloa rautaa? Tottuuko tähän? Onko ok vältellä tissiepäystävällisiä liikkeitä? Oonko mä ainoo jota tää asia korpeaa ihan älyttömästi????

Ärrinmurrin.

Avainsanat: , , ,

Ärsytys

”Ootko sä laihtunut?” ”Sä oot kyllä ihan selvästi laihtunut!” ”Näytät paljon paremmalta kuin ennen!” Siinä muutamia kuluneella viikolla kuulemiani arvioita. Ja tiiättekö mitä? Mua ärsyttää. Ei se, että mä en ole todellakaan laihtunut grammaakaan, vaan se ihmisten selkeä halu nähdä mun laihtuvan. Vai mistä muusta nuo kommentit muka kumpuaisi kuin siistä ajatuksesta, että ”no sehän on nyt alkanut liikkumaan, eli sillä on selkeesti joku laihdutuskuuri menossa, joten kyllä se varmaan on jo laihtunut ja se varmaan ilahtuu, kun se saa kuulla, että näyttää kuin olis laihtunut.”  

Koen jotenkin hirveän ahdistavana nuo kommentit. Ehkä asia olis toisin, jos todellakin olis tapahtunut jotain silminnähtävää muutosta. Silloin ihmisten toteamukset olisivat edes totta. Mutta en mä silti niitä kommentteja hirveästi arvostaisi. Musta on paljon kivempaa, jos joku sanois vaikka, että ”näytätpäs sä jotenkin onnellisemmalta kuin ennen!” tai jotain muuta vastaavaa, joka ei liity kiloihin.

Mulle kommentointi siitä, että olisin muka laihtunut tai että näytän paremmalta kuin ennen (eli kommentoijan mukaan paremmalta nyt muka entistä hoikempana) on samalla dissausta. Mä en oikeasti halua saada oloa, että kiloja pudottamalla mä olisin muiden ihmisten mielestä jotenkin parempi. Se sisältää samalla toteamuksen, että olen nyt jotenkin huonompi tai kaksi kiloa painavempana olin vielä huonompi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

EDIT. Lisätty tämä kuva. Vasemmalla oikea ja aito minä kaikkine kiloineni. Oikealla photoshopattu versio. Parempi ihminen kaikin puolin?

Saisiko ihminen nyt ihan oikeasti yrittää löytää sitä liikunnan iloa ilman saatanallisia paineita laihduttamisesta? Tällä blogissakin kun kyselin Ei kipuu, ei hyötyy? -postauksessa, että tuleeko sitä mitään tuloksia liikunnalla joka ei tunnu pahalta ja vituta, niin kommenttiboksissa tuli heti vastaan kommentti, että ”liikunta yksinään on huono painonpudotuskeino” Mutta kun mä ajattelin tuloksilla kunnon kohoamista!

En mä taistele laihtumista vastaan, jos niin sattuis käymään, mutta mä taistelen sitä vastaan, että tän mun orastavan liikuntainnon pitäisi nyt nimenomaan tähdätä laihtumiseen. Rumia sanoja nyt tähän. Miksi? Miksi? Miksi? Miksi laihtumisen olisi aina oltava se ykköstavoite? Miksei se voi olla sijalla kaks tai kuus muiden asioiden jälkeen?

En tiedä tajuaako kukaan tätä mun ärtymystä aiheesta, mutta mä vaan haluaisin olla rauhassa just sellanen kuin olen. Lihava tai laiha. Molempia olen elämässäni ollut. Mua itseäni kun edelleen kiinnostaa huomattavasti enempi se miltä tuntuu. Ja musta tuntuu nykyään paljon paremmalta kuin vaikka vuoden alussa. Niin, ihan kuulkaa siitäkin huolimatta, että painan tasan saman verran kuin silloin! On se hullua, se on edelleen yhtä läski ja se on silti onnellisempi! Eihän kukaan voi tulla onnellisemmaksi jos ei yhtään laihdu!!

Avainsanat: ,

Mieluummin olisin sohvalla

Kaverini lähetti jokunen viikko sitten tämän Me Naiset -lehdestä nappaamansa kuvan, jossa on ehdotuksia treenipaitojen printeiksi. Voin kertoa, että viimeisen viikon aikana on menty aikalailla tuon punaisen topin tunnelmissa, mutta sillä erotuksella, että lauseen verbi ei ollut konditionaalissa.

Ylläkseltä palattuani raahauduin kyllä karmeassa väsymyksessä punttikouluun, mutta torstain ja perjantain hyvät liikunta-aikeet sulivat kaikki sänkyyn ja sohvalle. En vaan onnistunut raahaamaan ahteriani mihinkään. Uiminen olisi kiinnostanut, mutta vesisateessa hallille rämpiminen ei. On kiva kastua uimapuvussa, mutta ei vaatteet päällä. Minulta ei siis tekosyyt tällä kertaa loppuneet.

paidat

Mitä noihin treenivaatteiden tekstipläjäyksiin tulee, niin itseni kaltaista peruspessimistiä ne ”happy happy joy joy” -henkiset tsemppilauseet kyllä useimmiten vain ärsyttää. Tuo alla näkyvä Gina Tricot:n ”run for it” -toppikin saa vaan miettimään, että ”no en h****tti juokse metriäkään!”. Ja sehän passaisi loistavasti sporttitopin rinnuksiinkin. Ylipirteän ohjaajan ryhmäliikuntatunnille voisi puolestaan vetää trikoot joiden ahterissa lukisi ”punnerra yksinäs!”. Mun pitäisi selkeästi pyrkiä kääntämään nämä negaatiot ja ärsytykset energiaksi ja raa’aksi lihasvoimaksi. 

 

picasa6

 

 

Hieman siis ankeet on ollut viime aikojen sporttifiilikset punttikoulua lukuunottamatta. Mutta olis kai se ollut utopistista odottaa, että minusta kuoriutuu parissa kuukaudessa sporttihirmu, joka ei pysty elämään ilman hikoilua ja hengästymistä. Kyllä mä vaan edelleen pystyn, vallan mainiosti. Mutta onneksi repsahdukset ei haittaa, jos vaan aina starttaa sen diesel-moottorinsa uudelleen. Mä voisinkin ehkä hankkia treenipaidan tekstillä ”aloitan uudelleen joka viikko”.  

Koska varmin tapa olla luistamatta liikunnasta, on sopia treenitreffit kaverin kanssa, niin mulla on sellaiset kalenterissa nyt tiistaiksi. White Trash Disease -blogin teräspakarainen Nata lupasi raahata mut mukaansa jollekin nyrkkeilytunnille. Oisko ollut thainyrkkeilyä tms. Huhhuh. Olin alkoholin vaikutuksen alaisena lyödessäni tästä kättä päälle. Mitähän siitäkin taas tulee? Varmasti ainakin märkä läntti treenipaidan selkämykseen. Tuonne etukäteen kovasti jännittävälle tunnille voisikin sopia paitaani teksti ”en enää ikinä sovi sporttitreffejä neljän siiderin jälkeen”. 

Kerropas muuten lukija hyvä, että mikä teksti sinun treenipaitaasi passaisi?

 

PS. Raporttia uudesta lajikokeilusta luvassa heti, kun pääsen sairaalasta kotiin.

 

 

Avainsanat: , ,