Paino junnaa, jes!!!!

Lupailen blogin kuvauksessa, että täällä ei raportoida kilojen ja senttien muutoksia ja pysyn lupauksessani, vaikka nyt hieman painotilanteestani kirjoitankin. Ei nimittäin ole tapahtunut mitään muutoksia! Tässä tilanteessa, kun arki ei ole läheskään yhtä aktiivista kuin työssä käydessä, olisi suuri vaara ja mahdollisuus siihen, että paino lähtisi hiipimään salakavalasti ylöspäin. Ja omassa, jo reippaasti ylipainoisessa tilanteessani se ei todellakaan olisi toivottua. Siksi olenkin iloinen siitä, että tunnun vihdoin pysäyttäneen viime vuosien painonnousu”kierteen”. (mikä kierre se on, jos suunta on täyttä höyryä ylöspäin??”)

Viime vuoden kesän ja syksyn aikana suli kuin huomaamatta joku kuutisen kiloa ja siihen oli yhtenä syynä vamaan kilpirauhaslääkityksen asettuminen uomiinsa. Mitään oma-aloitteista laihduttamista, kun en ole ”harrastanut”. Nyt olen sitten pysytellyt joulukuusta saakka samassa painossa. Ja sitä taustaa vasten, että perusaktiivisuuteni taso on työssäkäymisen ajasta huomattavasti tippunut, niin en voi olla muuta kuin iloinen asiasta.

Olen sanonut, etteivät kilot minua juurikaan kiinnosta, mutta en minä nyt tietenkään lisääkään laardia ympärilleni toivo. Aina toitotetaan, että ”ei kukaan lihava voi oikeasti olla itseensä tyytyväinen”, mutta en mä ole koskaan jaksanut itseäni kovinkaan soimata kiloistani. Kroppa on muuttunut elämäntilanteiden myötä ilman, että olen hirveästi jaksanut olla huolissani ulkomuodostani. Niinä aikoina, kun painonnousu oli pahinta, oli minulla todellakin suurempia murheita mietittävänäni kuin paino. Ja samoin se on nyt. Jos minun pitäisi valita, että haluaisinko mieluummin muutoksia kehooni vai pääni sisältöön, niin vastaus olisi jälkimmäinen.

Vaikka pääni sisältö kiinnostaakin minua vartaloani enemmän, niin osaan silti olla iloinen tuosta painonnousukiidon katkeamisesta. Se tarkoittaa, että olen tehnyt jotain oikein. Vaikka syömiseni ovatkin edelleen melko rempallaan ja huomaan edelleenkin sortuvani tunnesyömiseen, niin en mä ehkä ihan hunningolla sentään ole. Jos olisin, niin paino olisi kyllä jatkanut nousuaan.

Mutta kyllä mulla on mielessä paljon parannuksia, jotka voisin ruokavaliooni ja ruokarytmiini tehdä. Toisaalta tällä hetkellä tuntuu, että ihan ensin olisi kiva, jos vaikka löytäisi rytmin ihan elämään ylipäätään. On hankala opetella aamiaisen syömistä, jos nukkuu kahteen. :D Olen kuitenkin yrittänyt muuttaa ajattelutapaani siten, että miettisin ennemmin niitä asioita, joissa olen jo onnistunut kuin soimaisin itseäni niistä jotka eivät tunnu vielä onnistuvan.

 

Niinpä iloitsen nyt siitä, että olen onnistunut jo jonkin verran ujuttamaan liikuntaa elämääni. En ehkä vielä liiku kuin pari, kolme kertaa viikossa, mutta teen sen suht mielelläni. Iloitsen myös siitä, että olen kiinnostunut ruoanlaitosta aiempaa enemmän. Se on edelleen mieheni, joka meillä suurimman osan kokkailusta hoitaa, mutta musta on tullut jo melko innokas apukokki. Vaikka en laskekaan kaloreita tai muuten tarkkaile syömisiäni laihtuminen mielessäni, niin huomaan, että olemme alkaneet entistä enemmän kokkaamaan itse aivan alusta alkaen puolivalmisteiden käytön sijaan. Ja se on tietenkin iloinen asia, joka samalla vie syömisiä parempaan suuntaan.

 

 

kuvituksena sekalaisia ruokakuvia Instagramistani

Ei siis mitään kovin kummoisia tässä rapakuntoisessa mätisäkissä, mutta muutama pieni ja oikeaan suuntaan vievä kuitenkin. Saako näistä iloita?

Korkoa kannan alle

No voi nyt hemmetti. Just muutama päivä sitten kirjoittelin tuolla Tyyliä metsästämässä -tontillani tämän hetkisen rahatilanteen tuomista muutoksista kuluttamisessa ja ajatuksissa. Totesin siinä sitten myös, että onneksi mä en tällä hetkellä tarvitse juurikaan mitään uutta, sillä kaapit pullistelevat kaikkea tarvittavaa niin vaatteiden, kenkien kuin harrastuskamojenkin osalta. Mutta nopeastikos se mieli sitten muuttuu ja jonkin tarpeen sitä itselleen kehittää.

Mulla on nyt ollut sisäliikuntatouhuissa käytössä muuten Reebokin Real Flexit, mutta sitten punttikoulussa yhdet vanhat Asicsin lentopallokengät, sillä niissä on sentään huomattavasti kovemmat pohjat kuin joka suuntaan taipuvissa Real Flexeissä. Ihan hyvinhän sitä aluksi jotain harrastusta kokeillessaan ja aloitellessaan pärjää vaikka ei olisikaan just kyseiseen lajiin spesifioidut jalkineet, näin mä olen ajatellut. Ja juu, olen toki pärjännytkin, mutta kyllä nyt on alkanut kovasti himottaa hankkia ihan painonnostokengät.

Aluksi se oli vaan sellaista ”olispa kyllä kiva hankkia” -ajattelua. Nyt tänään tehtyäni takakyykkyjä niin, että kantapäiden alla oli pieni korotuslevy, niin alkoi kyllä ne uudet kengät tuntua pelkkää halua perustellummalta hankinnalta. Ne olis ihan oikeasti niiiiin hyödyksi! Olenkin tässä illan aikana sitten googlaillut painonostotöppösiä ja katsokaa mitkä nättimykset löysin Fitnesstukusta!

Sekä salilla tehdyn tarkkailun, että nettitutkailun perusteella Adidas tuntuu olevan The ainoa oikea merkki. Addun tohveleita diilaa jäsenilleen niin seurat kuin painonnostoliittokin ja ihan vaan kaikkien painonnosto- tai Crossfit -harrastajien jalasta tuntuu löytyvän joko Power Perfectit tai Powerliftit. Ja mä haaveilen nyt noista kirkuvan keltaisista Powerlift 2.0 -upeuksista.

Ei mulla toistaiseksi ole kyllä todellakaan varaa niitä hankkia. Mutta saahan sitä aina haaveilla. Siltä varalta, että jostain putoaisi syliin 120 € ja seteleissä lukisi, että ei saa käyttää laskuihin eikä ruokaan, niin mua kiinnostaisi noiden kenkien kokopolitiikka. Paremmin asiaa tuntevat voisivat siis ehkä valaista minua. Fitnestukun ja jonkun muunkin paikan asiakaspalautteista sai hieman sellaista kuvaa, että olisivat ehkä hieman naftia kokoa. Olen itse useimmiten kokoa 37 ja näistä löytyisi koko UK 4,5 eli 37 1/3, mutta jos oikeasti ovat enemmin pientä kuin isoa kokoa, niin olisiko 38 ehkä todennäköisempi koko?

No tämä asiahan selviää toki sillä, että käy sovittelemassa kenkiä jossain, mutta ajattelinpa nyt heti kärkeen kysäistä jos jollain on asiasta jotain tietoa/mielipidettä. Mutta jos nyt sovittamalla selviäisi, että tämä malli olisi itselle passeli, niin mua kyllä houkuttelisi nimenomaan nuo keltaiset (jotka on Fitnesstukun tietojen mukaan Suomessa myynnissä vain heillä) ennemmin kuin mustat, valkoiset tai siniset. Niin kuin on aiemminkin jo ollut puhetta, niin urheilukamojen ulkonäöllä ja värillä on mulle ihan yllättävän paljon väliä, kun alkaa miettimään, että jaksaisko lähteä treenaamaan vaiko ei. :D

Mut kertokaa hei ihmeessä kokemuksianne painonnostokengistä!  Mitä mun pitää tietää? Mitkä kengät on hyvät? Onko jotkut osoittautuneet pettymyksiksi?

Rapakunnossa naamailee!

Sellaista tulin pikaisesti huutelemaan tässä ennen salille lähtöä (pakko tietysti mainita asia, jotta vaikuttaisin aktiiviselta. :D), että Rapakunnossa löytyy nyt myös FB:stä!

Ainakin Tyyliä metsästämässä -blogillani on lukijoita, jotka tykkäävät seurata blogia Facebookin kautta erilaisten blogilistojen sijaan, joten ajattelin, että teistäkin voi jokunen sellainen löytyä. Päivitän siis uudet postaukset tästä eteenpäin myös tuonne ”Rapiksen”-naamakirjasivulle ja sinne tulee varmasti heiteltyä muutenkin tunnelmia silloin kun sanottavaa on blogipostausta huomattavasti lyhyemmin.

 

 

Ja jos on nuo muut blogin seurantakanavat menneet ohi, niin Rapakunnossa löytyy seuraavista mestoista:

Bloglovin, Blogilista ja meikäläisen Instagram-tili @vieruska, jossa siis sekaisin ihan kaikkea muutakin kuin tämn blogin aiheeseen liittyviä juttuja.

Nyt on juostava, treenitreffit alkaa pian!