Mitä sitten, jos kaatuu. Tärkeintä on nousta ylös.

Joku varmaan on ehtinyt jo hitaan postaustahdin vuoksi epäillä, että paremman elämän tavoittelu olisi kaikessa hiljaisuudessa päättynyt helmikuuhun mennessä niin kuin alkuvuodesta kunnonkohotusvimman saaneille usein irvaillaan käyvän. Mutta nielaiskaapas vahingoniloiset naurunne, kyllä täällä edelleen porskutetaan. Hikiset treenikamat lensivät pyykkikoriin viimeksi tänään aamupäivällä!

Tapahtumasarja oli seuraavanlainen.. Eilen klo 16.35 postin jonossa seisoessani mä päätin, että ehdin klo 17 alkavaan Zumbaan, kun oikein pidän hoppua. Päättelin myös, että koska aikataulu on kiireinen, en ehdi kotona empimään, että jaksaisko lähteä vai ei, ja tässä olinkin aivan oikeassa. Syöksyin kotiin ja vaihdoin kiireellä sporttikuteet päälle, pakkasin repun ja kipaisin kohti parin korttelin päässä sijaitsevaa Lady Linea. Ja miten sitten kävikään?

No siten, että ämmä meni Zumbaan, muttei mahtunutkaan! Ei siksi, ettäkö ahterini olisi ollut liian suuri kuten mustikkaan mahtumattomalla mummolla, vaan siksi, että tunti oli täynnä, kun huohottaen kurvasin salin respaan muutamaa minuuttia vailla. Enhän mä ollut edes tullut ajatelleeksi tuollaista vaihtoehtoa, ettei sinne viime minuuteilla enää olisi asiaa.

Tein siinä sitten hätäpäissäni ratkaisun suunnata salille, kun nyt olis kamppeet päällä ja kyseisessä lokaatiossa. Mut siinä ei sitten käynyt myöskään hyvin. En ollut tajunnut tietenkään ottaa mun saliohjelma-lappusiani mukaan ja koska en ole ohjelmaa todella pitkiin aikoihin tehyt en siitä mitään muistanut. Siinä juoksumatolla lämmitellessäni sitten alkoikin tuntumaan ihan järjettömän typerältä alkaa huhkimaan täysin päättömästi ilman käryä mitä oikein on tekemässä ja ilman päämäärää.

Samalla aloin ahdistua salilla olevasta ihmispaljoudesta. Siis ihan oikeasti ahdistua. Taisin siitä jo aiemminkin mainita, että mulle on kauhea kynnys ensinnäkin mennä sinne salille ja ahdistun suunnattomasti siellä olevista muista ihmisistä. En osaa selittää miksi, mutta näin vain tapahtuu. Vartin juoksumattoilun jälkeen selittämätön ahdistukseni oli kohonnut niitä muita sporttailevia pirkkoja katsoessa jo sellaisiin mittoihin, että alkoi kurkkua kuristaa. En vaan kyennyt kuvittelemaan, että jatkaisin matkaani siitä juoksumatolta muiden laitteiden pariin. Oli pakko hiippailla vähin ääni takaisin pukkariin.

Siellä mä sitten istuskelin hetken ahdistuen entistä enemmän siitä, että ahdistus ja paniikin tunteet olivat aiheuttaneet minulle tällaisen ”epäonnistumisen”. Sitten aloin miettiä sitä, että en mä kehtaa mennä sen respamimmin ohi ulos talosta, kun se miettii, että ”ihan sitten vartin jaksoi..”. Olin hetken aikaa sellaisessa kauhun, häpeän ja paniikin sekaisessa tilassa, jossa ei kykene liikkumaan ja vaan toivoo lakkaavansa olemasta.

Jonkin aikaa rohkeutta kerättyäni mä sitten poistuin itseäni soimaten ja palasin kotiin. Myöhemmin illalla ihmettelin miehelleni, että miksi mun tekee koko ajan mieli syödä. Tänään mä sen sitten tajusin, mä söin siihen ahdistuksen ja pettymyksen tunteeseen. En ollut aikoihin kokenut tuollaista lamauttavaa ahdistusta, joka estää tekemästä asiota, mutta nyt kun se iski, oli jääkaapista löytyneet appiukon luota saadut Runebergin torttu, kääretorttusiivu ja suklaakonvehdit ns. helppo lohduke.

Stoori voisi loppua tähän kohti ja mun otsaan voisi läiskäistä luuseri ja syöppö -leimat, mutta yllätin jatkolla oikeastaan itsenikin. Minä nimittäin kiipesin ratsun selkään uudelleen heti tänään aamusta ja lampsin salille takaisin ohjelma tällä kertaa mukanani.

salilta

 

Kaunis ja laadukas omakuva salilta paluun jälkeen! 

Ei se tuntunut edelleenkään mukavalta eikä helpolta. Ihmisiä oli aluksi aika vähän, mutta sporttaajia valui paikalle lisää koko ajan ja samalla myös minun epämukavuuteni kasvoi. En saanut ahdistuksen tunteeltani ihan koko ohjelmaani tehtyä, mutta suurimman osan. Kolme ohjelmaani merkittyä laitetta/liikettä taisin feidata ihmispaljouden alettua tehdä oloni liian epämukavaksi ja pakeninkin sitten vielä kuntopyöräilemään hetkeksi.

Ei siis täydellinen suoritus, mutta edellisen päivän totaalilamaantumiseen nähden jo melkoinen loikkaus. Mitä itse siihen treenaamiseen tulee, niin jalkaprässi on edelleenkin lempparini ja kaikki muu tuntui tänään suoraan sanottuna ihan paskalta. Facebookissa mun statuksen alla sainkin sitten paljon hyviä kommentteja,  tsemppauksia ja vertaistukea siihen, että aloittaminen on aina hankalaa ja motivaatio kyllä löytyy sitten, kun huomaa edistyneensä.

En siis laita hanskoja naulaan tämän salitreenin suhteen, vaikka nämä eilisen ja tämän päivän kokemukset olivatkin varsin masentavia. Jonain toisena päivänä ehkäpä vielä piirun verran aiemmin aamulla uusi yritys ja ehkä omat musat korville. Toivon, että paikalla on vähemmän ihmisiä ja omaan maailmaan uppoutuen onnistuisin unohtamaan niiden vähienkin olemassaolon. Sietää ainakin yrittää.

Mä tiedän, että tällaiset lamaannuttavat ahdistushommat kuulostaa todella hämäriltä, jos ei itse ole sellaisia kokenut, mutta tommosta se nyt vaan joskus on. Ihan kuin tulisi seinä vastaan. Mutta en hitto aio luovuttaa!

Sainkin itse asiassa huomiseksi haasteen tulla testaamaan jotakin uutta… painoista ja niiden nostelusta on kyse, mutta kerron tarkemmin suden suusta palattuani!

PS. Joku jo muuten kyselikin mun urheiluliivitilanteestani ja voin sanoa sen olevan tällä hetkellä vähän kehno. Tai siis, parit ihan hyvät on, mutta en ole löytänyt vielä yksiäkään joissa voisin kuvitella juoksevani tai kunnolla hyppiväni. Mulla siis rintaliivikoko on 80 G-H.  Kuvassa mulla kuitenkin salitreenaamiseen ja jonkun tukevan jumppatopin kanssa vähäistä hyppelyä sisältäville ryhmätunneillekin itselläni passelit Freyan Active Soft Cup Sports Brat, joita mulla löytyy parit kappaleet. Tukevampi rintapanssari olis kuitenkin etsinnässä!

Mainokset
Avainsanat: , , ,

39 thoughts on “Mitä sitten, jos kaatuu. Tärkeintä on nousta ylös.

  1. Lellu sanoo:

    Hei Veera ja kiitos tästä blogista! Tuo ”ihmiskauhu” on tuttu tunne, on kamalaa mennä kaikkien bikini fitness-sporttitoppien ja mieskuinveistos-tyyppien sekaan pylleröimään, mutta yritän aina ajatella, että salilla kaikki keskittyvät siihen omaan treeniinsä, punttis on kuitenkin itsekeskeisyyden mekka (sekä hyvässä että pahassa!). Sekaan vaan. Motivaatiosta sen verran, että sen varaan on aika turha laskea, on herkästi haihtuvaa ja lyhytkestoista ainetta :) Yksi ratkaisu on lätkäistä aina viikon treenit valmiiksi kalenteriin tarkkoine kellonaikoineen. Sitten puuttuu enää toteutus: turha jäädä neuvottelemaan itsensä kanssa, että ”viittiskö mennä, jospa kohta, no ehkä vielä kuppi kahvia…” (Been there, done that!) Ihan autopilotilla kamat niskaan ja punnertamaan. Lähteminen on vaikein osa ainakin itselleni! Tuo systemaattinen suunnittelu on helpottanut omaa liikkumistani, jonka kanssa olen kärsinyt monin tavoin samanlaisia kasvukipuja kuin sinäkin :) Tsemppiä ja kärsivällisyyttä ruudun tältä puolelta <3

  2. JennL sanoo:

    Mä olen ratkaissut tuon ahdistusongelman (ja sen etten oikein kehtaa mennä salille ähkimään näiden vauvakilojeni kanssa sinne peilistä itseään kuvaavien fitnesskimuleiden joukkoon) zumba dvd:n hankkimisella ja voin sanoa että toimii! Ellokselta hankin tosiaan tommosen 7 dvd:n setin jossa tuli vielä käsipainot mukana. Ja on kyllä niin mukaansa tempaavaa touhua ja kuluttavaa että. Suosittelen!

    Ja kiitoksia loistavasta sisarblogistasi (aiemmassakin ollut mukana miltein alusta lähtien), tämä sai minutkin innostumaan entistä enemmän keventämään ja nyt on paljon parempi fiilis :)

  3. anonyymi sanoo:

    Ala käydä salilla jonkun kaverin tai miehesi kanssa, jos vain mahdollista. Kun on joku mukana, niin ihmiset eivät ahdista :)

    • rapakunnossa sanoo:

      no tässä tänään yhden kaverin kanssa alettiinkin just vähän salitreffejä suunnittelemaan. Eli menee varmaan kaverin kanssa treenaus kokeiluun lähiakoina!

  4. Elisa sanoo:

    Mä olen kans isopovinen, E/F 85 on koko. Itse löysin pelastuksen Shock Absorbereista, joiden kanssa voi jopa juosta ja hyppiä! Suosittelen :)

    • rapakunnossa sanoo:

      Mun pitää lähtee niitä metsästämään.Yleensä vaan joka kerta kun olen niitä jostain kaupasta sillä silmällä katsellut, ei tarjolla ole ollut mitään omaan kokoon viittaavaa.

  5. Sini sanoo:

    En tiedä onko sun salilla mahdollista, mutta jos on, niin kannattaa ehdottomasti varata ryhmäliikuntatunnit etukäteen! Silloin ainakin mahtuu haluamalleen tunnille ja helpottaa myös sitä lähtemistä, kun on tavallaan pakko lähteä. Meillä ainakaan varattua tuntia ei voi peruaa enää jos siihen on alle tunti, joten tämä estää siitä viime hetken ”en jaksakaan” perumista. Ja tosiaan itsekin merkkaan sitten viikon treenit jo valmiiksi kalenteriin.

    • rapakunnossa sanoo:

      mulla on sellainen mielikuva et tuonne ei voi paikkaa varata.. mut en mee kyllä takuuseen. Pitänee ottaa selvää, sillä totta, että sitten kun on ilmoittautunut ei enää kehtaa laiskotella.

  6. Jenni sanoo:

    Mie liputan myös Shock Absorbereiden puolesta, ne on tosi hyvät, onnistuu hypyt! Suosittelen :)

  7. pauliina sanoo:

    Hatun nosto siitä, että palasit epämukavuutta aiheuttaneeseen paikkaan ja tilanteeseen jo seuraavana päivänä! Jonain päivänä et ehkä ahdistukaan enää. Ainakaan niin paljoa. Ja ainahan voi paeta sinne juoksumaton turvaan. Mulle tuli sama mieleen, kuin jollekin aikaisemmalle kommentoijalle, että olisiko helpompaa mennä kaverin kanssa?

  8. Sulo sanoo:

    Shock Absorbereille ääni myös minulta. Tissit ei ole isot, mutta mallia ”riipparit”, joten tukea tarvitaan jo pieneen pomppimiseenkin. Eniten tukea antavat liivit ovat erityisesti juoksemiseen tarkoitettuja, mikä on hyvä pitää mielessä liiviostoksilla.

  9. SV sanoo:

    Treenaan itse body fitness -kisoihin. Matkaa kisakuntoon on vielä ihan mielettömästi, vaikka monien lajiin vihkiytymättömien mielestä olen ”tosi hyvässä kunnossa” jne. itsekin olen sitä mieltä, että olen kivan näköinen tälläkin kropalla. Mut kyse on kilpaurheilusta ja sen tavoitteista, ei ”kivannäköisyydestä” tms. Mut siis, tän alustuksen perusteella, toivon sua lohduttaa, et muakin ahdistaa valtavat ihmismäärät salilla. Jotenki musta tuntuu et kaikki tuijottaa ja kattoo että oon läski ja ruma ja mun treeni on säälittävää räpellystä. Ja sit toisaalta, en mä kuitenkaan koskaan tuijota muita. Ei mulla oo aikaa ku mä teen sitä mun omaa säälittävää räpellystä.

    Sit noista liiveistä. Mulla on luontaisesti melko isot rinnat, DD/E-kuppi. Itse olen löytänyt sellaisen merkin kun Stay In Place. Todella hyviä, hyvän näköisiä ja kohtuuhintaisia urheiluliivejä eri kokoisille, eri mallisille ja erilaisiin tarkoituksiin. Suosittelen kokeilemaan. Löytyy urheilukaupoista ja oliskohan näkyny Stockalla myös. Fitnesstukusta mm. voi tilata.

    • rapakunnossa sanoo:

      lohduttavaa kuulla, että on muitakin joita ne ihmismäärät ahdistaa. Ja tottahan tuo tietenkin on, että kaikki keskittyy lähinnä itseensä, mut silti se arkuus ja ahdistus nousee pintaan, vaikka kuinka järjellä koittaa ajatella.

  10. Irkku81 sanoo:

    Täältä kans ISO käsi shock absorbereille! Olin kokoa 80E/F ja isommillani olin G-kuppinen. Pienennysleikkauksen jälkeen suosin edelleen saman merkin liivejä, nyt 80C kokoisina

  11. Merja sanoo:

    Hei, mä NIIN tiedän ton tunteen, kun salilla on jengiä ihan sikana! Joskus meen hetkeks penkille istumaan tai veskiin hengittelemään, kun salilla on täyttä enkä pääse ohjelman mukaiseen laitteeseen.
    Siks käynkin vaan naisten salilla, että ei tartte vielä miehiäkin pelätä :)
    Vähän on alkanut helpottaa kun menee vaan sekaan, ja pitää kiinni ohjelmastaan. Ja kun oikeesti jaksaa hyvin sen oman räpellyksensä, niin kehtaa kyllä :)
    Ihana tää sun blogi, niin aito ja rehellinen <3

    • rapakunnossa sanoo:

      Siellä salilla voi siis olla monta muutakin itseni kaltaista ahdistujaa. :D Pitänee vaan yrittää uusiksi ja hengittää syvään, kun ahdistus meinaa nousta pintaan.

  12. IMAGE sanoo:

    MAHTAVAA!
    Just noin tekee mimmi jolla on munaa. :D
    Hyvä Veera. Seuraava kerta tosiaan tuntuu varmasti vielä helpommalta. JEE! <3

  13. N sanoo:

    Shock Absorbereita saa huomattavasti halvemmalla tilattua esim. brittien jostain liivikaupoista tai wigglestä ym. Kätevää ainakin, jos koko on tiedossa. Itse kävin Prismassa sovittamassa ja tilasin sen jälkeen :) Iloisemman värisiäkin olivat siellä.

    Niin ja siis joo, on todella hyvät. Niiden kanssa pystyy jopa juoksemaan! (terveisin 80G :P)

  14. Susu sanoo:

    Mä olisin halunnut juoksemaan sisäradalle ja jumppaan tiistaina mutten mahtunut parkkikselle! Ärsytti tosi paljon.. Kahteen viikkoon en ehtinyt ja sit tuli viikon flunssa :( 6kkdenkortti menee umpeen kuun lopussa joten yritän ottaa kaiken irti.
    täältä saa hyvät tsempit! Kiva kun olet kokeillut uusia lajeja:D mä yritän tsempata itseni taas naisten kympille helsingissä toukokuussa niin pitäis päästä salille ja juoksemaan!

    Tsemppii!!!

  15. Susu sanoo:

    ja tuo ihmiskauhu on niin tuttua. Vaikka yritän olla välittämättä, tunne tulee et jokukattoo mitä sä teet. Mulla ei oo mitään ohjelmia paperilla, olis helpompi jos olis…

  16. Laura sanoo:

    Mä ostin just Shock Absorberin liivit, koko 70 HH ja kyllä noi SA:n liivit on mulle parhaat. Mulla on ollut myös samanlaiset Freyan liivit, mutta niissä ei riittänyt tuki mun tarpeisiin. Tavallisista kaupoista (esim. Sokos, Prisma) ei välttämättä löydy isoja kokoja, mäkin luulin pitkään, että FF on isoin mahdollinen koko tällä ympäryksellä, ennen kuin löysin Prismasta G-kupin. Nyt kun sekään ei riitä, niin onneksi tajusin käydä liivikaupassa kyselemässä ja sopivat liivit löytyi.

  17. Hanna sanoo:

    Suosittelen Changen (vai mikä se rintsikkakauppa on..) urheiluliivejä. Ne tulee tarpeeksi ylös jolloin isorintainenkin voi kumartua ilman, että tissit pomppaa sieltä pois. Tiukat ja tukevat liivit. Mulla on ainoastaan semmoset käytössä enää ja pystyn tosi hyvin juoksemaan. Tissit kokoa G75.

  18. SV sanoo:

    Muuten sellanen pointti vielä, et mä en pysty sellaselle naisten salille menemään ollenkaan, vaan käyn just äijäsalilla, ku ne äijät ihan oikeesti kyylää paljon vähemmän ku naiset.

  19. Riikka sanoo:

    Sama vika kuin edellisellä, että en ikinä kehtaisi mennä naisten salille. Miehiä katsoessa ei sentään tule ensimmäisenä mieleen, että mitenköhän monta vuotta itsellä menee tuohonkin kuntoon päästessä (jos ikinä pääsee), tai olisiko itsekin pitänyt miettiä, miten hiukset ovat, miksi naamani on täynnä näppyjä, miten näytän ihan rimpulalta kaikkiin muihin verrattuna tms… Tiedän, että tuo on ihan tyhmää, ja välillä pääsenkin yli koko tunteesta, mutta sitten se taas yllättää jonain toisena päivänä, kun menee valmiiksi vähän epävarmana salille, joka onkin sillä kerralla ihan täynnä. Olen myös huomannut, että jos salilla käymisessä on taukoa, on ahdistus aina suurempi, kun taas säännöllisemmin käydessä koko juttu unohtuu ja vähän jopa alkaa naurattaa, että miten sitä voikin miettiä näin hölmöjä.

  20. Meiyu sanoo:

    Salille meno on oikeasti alussa aika pelottavaa. Varsinkin, jos ei ole koskaan salilla käynyt ja on sosiaalisissa (tai vähänkään sitä lähestyvissä) tilanteissa ahdistunut (esim minä). Itse olen ihan normaalipainoinen tai vähän hoikempi, mutta en olisi koskaan uskaltautunut salille ilman poikaystävää. Hänen seurassa oli helppo olla se ”uusi aloittelija” ja luvalla kokeilla kaikkea ilman, että oli ihan eksyksissä ja nolona. Personal traineria tms en olisi edes pystynyt ajattelemaan, koska olisin ihan lukossa vieraan ihmisen kanssa. Alun jälkeen sitä vaan alkaa suorittamaan omaa ohjelmaa ja ei edes hirveästi muiden katseita (tai oletettuja katseita) seuraa. Kun toistaa päässä sitä, että salietiketin mukaan ei ole kohteliasta tuijottaa tai noteerata toisia, niin itsekin sulkee pois muut. Käyn sekasalilla ja en ehkä viihtyisi ns naisten salilla jonkin pään sisällä olevan kilpailuhenkisyyden tai naisvertailun takia. Plus oman syömishistoriataustan takia pelkästään naisten kroppaan itseään vertaillen varmaan ahdistuisin enemmän vaan.

    Olen salilla 6kk treenaamisen jälkeen nyt suht sujut itseni ja muiden kanssa. Minusta on aina ihanaa nähdä kaiken ikäisiä ja kokoisia treenaamassa omien tavoitteidensa mukaan. Tärkeintä on mielestäni tehdä liikkeet alusta saakka teknisesti hyvin, jotta ei tule vaurioita kroppaan ja mennä omassa tahdissa, jotta motivaatio pysyy yllä. Jotkut treenaa bikinifitnessiin, jotkut halua peruskuntonsa ja lihaksensa takaisin. Kaikilla on kuitenkin lopulta sama tavoite eli olla elämänsä kunnossa ja saada se hyvä fiilis treenin jälkeen.

    • rapakunnossa sanoo:

      mä onneks löysin nyt yhden kaverin, jonka kanssa suunniteltiin tekevämme salitreffejä, niin ehkäpä se tutun ihmisen läsnäolo jhelpottais vähän itseänikin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: