Hedelmäsalaattisilmä

Ottaa päähän! Miks helvetissä mun täytyy olla allerginen niin monille hedelmille???? Asia on harmittanut usein ennenkin ja muistan jopa kerran alkaneeni itkemään hedelmäosastolla, kun olisi tehnyt niin kovasti mieli päärynöitä, mutta olen suurimman osan ajasta silti ihan fine tän rajoitteen kanssa. Nyt kuitenkin rupes taas tää hedelmävamma ottamaan todella pahasti kupoliin. Miten kivaa ja helppoa olis välipalaksi nakella naamaan joku herkullinen ja kevyt hedelmä! Mutta kun vaihtoehdot on aina suurinpiirtein ne saamarin banaani ja mandariini. Multa tulee välillä banaanit ulos korvista, kun tuntuu ettei muita pysty syömään.

Toisinaan sitä kuitenkin ottaa riskejä ja kokeilee onneaan, että mitä jos tällä kertaa jostain syystä säästyisikin oireilta. (Tätä kohtalon uhmaamista tapahtuu lähinnä näin talvisaikaan, kun ei muuten ole paha allergia-aika. Keväällä ja kesällä en uskalla alkaa ylimääräisten allergeenien kanssa urheilemaan, kun muutenkin on jo olo hankala.) Eilen illalla esimerkiksi piti syödä mitä sattui kaapeista löytymään ja niinpä väsäsin itselleni herkullisen hedelmäsalaatti-jugurtti-iltapalan ja lohkoin rohkeasti mukaan yhden pienen omenan.

hedelmasalaattisilma

 

Oli ihan hemmetin hyvää, sen voin heti kertoa. Banaania, mandariinia, omenaa ja valion mango-kerrosjugurttia. Nam! Mutta Seuraavan tunnin ajan ei sitten ollutkaan kauhean nam, kun silmä aloitti perkeleellisen kutinan. Yleensä mulla reagoi hedelmiin suu ja olinkin odotellut tuon omenan aiheuttavan ehkä huulien turvotusta ja suunlimakalvojen kutinaa, mutta se pirulainen päättikin tällä kertaa kiusata silmää ja mun mitta-asteikolla noi silmäoireet on suun kutinaa pahempia. Allergialääke toki aina jonkin verran noihin auttaa ja joskus harvoin vetelenkin esim. suurherkkuani päärynää allergialääkken voimin himojen käytyä liian suuriksi vastustaa. Mutta eihän se nyt järkevää ole sekään.

Eli unohdetaan omena taas hetkeksi tämän jälkeen. Eihän se mitään, jos se oliskin vain yksi tai kaksi hedelmää, jotka tuottaa ongelmia, mutta kun niitä kiusankappaleita on kauheat määrät. Nou-nou-listalle kuuluu mm. persikka, aprikoosi, nektariini, luumu, päärynä ja kiivi. (Viime viikolla tosin sujautin puolikkaan kiivin smoothien sekaan ongelmitta. Erävoitto!) Eli kaikki ihanat!

Ja se miksi tää ärsytyksen nyt tänään sitten nosti päätään, oli se että huomasin tuossa suuni alkavan ikävästi kutista kiskoessani kitusiini smoothieta, joka ei mielestäni sisältänyt mitään vaarallista. Viheraamiaiseni ainekset olivat banaani, mandariini, ananas, tammenlehtisalaatti ja pinaatti. Ja veikkaan nyt syylliseksi ananasta. En oikeesti ala, jos sekin alkaa aiheuttamaan oireita!

Että olisko hyviä vinkkejä itselleni hieman tuntemattomammista hedelmistä, että mitä sitä uskaltaisi testailla? Nuo smoothiet ja hedelmäsalaatit kun olis todella hyvä ja helppo keino saada syötyä noita vitamiinipommeja ja kevyitä herkkuja, mutta kun en tiedä, että mitä sitä suuhunsa voisi pistää.

Help me please!!

PS. Oon nyt koko viikonlopun henkisesti valmistautunut siihen, että meen tänä iltana Sh’Bam-tunnille ja mua ärsyttää toi nimi ihan jäätävästi!!! :D

 

Mainokset
Avainsanat: ,

29 thoughts on “Hedelmäsalaattisilmä

  1. Viivi sanoo:

    Mites jos ottaisit antihistamiinia vaikka puol tuntia ennen hedelmän syömistä? Esim. Histec. Voisko auttaa? Itellä auttaa ainaki silleen et ku oon vähän allerginen koirille niin ennen ku mennään anoppilaan mis on koira ni otan antihistamiinia ja oireet saattaa jäädä kokonaan pois.

    • rapakunnossa sanoo:

      joo, kyllähän se auttais, mutta en tiedä kuinka järkevää on syödä lääkkeitä voidakseen syödä jotain minkä tietää aiheuttavan oireita. Se on jees silloin tällöin, mut ei ehkä sellainen päivittäisratkaisu. :D

  2. Janika sanoo:

    Auttaisiko hedelmien kypsentäminen? Mun miehellä nimittäin on kanssa allergiaa esim. omenaa kohtaan, mutta kun sen kypsentää niin ei haittaa enää. Eli vähän aikaa mikrotat sitä niin että se vähän pehmenee. Joku kuka tietää mikrotuksen haitoista voi sitten kertoa häviääkö omenasta jotain tärkeää tämän seurauksena, mutta ainakin näin saisi omenan maun ja koostumuksen smoothiehin.

  3. IMAGE sanoo:

    Mulla on ananas-allergia niin paha, että henki lähtee jos sitä syön. Mutta kypsennettynä ei mitään oireita siitä. Tosin silloin siitä on hävinnyt ne kaikki hyvät jutut, eli tuskin kandee smoothien sekaan laitettavia hedelmiä eka kypsentää… ;)

    Mites marjat? Mustikkaa, vadelmaa? Ja sitten on ne Bonnen soseet:
    http://www.bonnejuomat.fi/tuotteet/

    Näytti olevan soseena myös hedelmiä…

  4. Myy sanoo:

    Ananas on kyllä tosi ärsyttävä hedelmä. Se on niin hyvää, mutta niin pirun allergisoivaa. Mulla ei oo mitään allergioita todettu, mutta silti tuore ananas (ja harvoin purkista tuleva) saa suun ärtymään, riippuu tietty syödystä määrästä. Sama homma, mutta pahempi, on myös tuolla miehekkeellä.

    Ootko muuten kokeillu hedelmiä luomuna?

  5. johanna sanoo:

    Tää on ihan huikee blogi !!! :D sulla on ihan paras kirjotustyyli!!

  6. oimutsimutsi sanoo:

    Ittellä tuli vaan mieleen että oonpa onnekas kun voin syödä kaikkea. Mutta en todellakaan syö kaikkea, valitettavasti. En ehkä lähtis ottaan lääkkeitä ennen hedelmän syöntiä, mutta ottas kyl kupoliin.

    Tuo tunti kuulostaa aika jännälle, en ehkä uskaltaisi sinne koska koreografiatunnit ei oo mulle.

    • rapakunnossa sanoo:

      joo, en mäkään tota lääkkeiden ottoa + hedelmien syöntiä harrasta kuin ehkä pari kertaa talvessa, kun tulee ihan ohittamaton himo syödä päärynää. :D

  7. martta sanoo:

    Mun aamusmoothie sisältää puolukkaa, avocaadoa, banaani ja erillaisia siemeniä. :P hedelmiäkään ei sais syödä kovin montaa päivässä! :/

    • rapakunnossa sanoo:

      no eiköhän niitä hedelmiä saa huoletta syödä päivässä sen verran mitä mä esimerkiksi pystyn. Parhaillaan ehkä 3-4, niin en kyllä mitään haittaa keksi.
      Avocadoa pitänee munki testata!

  8. maakariakka sanoo:

    Löysin sulle eksoottisten hedelmien listan, ovat niin erikoisia, että puolista en ole koskaan kuullutkaan :)

    http://www.kasvikset.fi/Suomeksi/Asiakkaille/Kasvitieto/Syotavat_kasvit/eksoottiset_hedelmat

  9. hanko sanoo:

    Onko sillä väliä syökö raakaa vai käsiteltyä hedelmää? Oon kerran tavannut sellaisen ihmisen, joka oli allerginen melkein kaikille hedelmille ja juureksille, mutta ainoastaan raakana. Esimerkiksi pakastetut hedelmäkuutiot ei aiheuttaneet jostain syystä mitään oireita. Muuten tulee mieleen lähinnä marjat, luumu, melonit, tuore mango ja passionhedelmä. Miten granaattiomena tai päärynän lähisukulainen kvitteni?

    • rapakunnossa sanoo:

      joo, voin syödä kypsennettynä. Ja joskus toisinaan jotain pakastettujakin, mut ikinä ei voi olla varma. Mangoa en oo muuten aikoihin kokeillut. Pitänee testata. Luumua ja pasionhedelmää en voi syödä. Melonit tuossa just muistinkin, että niitähän mä voin syödä!
      Kvittenistä en oo koskaan kuullutkaan, joten pitänee tutustua samoin granaattiomena menee testilistalle.

  10. Susu sanoo:

    Mulle on käynyt niin että lapsena söin kaikkea. sit kahdenkympin hujakoilla tulin allergiseksi tuoreille päärynöille, omenoille, kiiwille, pähkinöille, keväällä porkkanoille (ristiallergia koivun siitepölyn kanssa useimmat), persikka, aprikoosi, mitä näitä nyt on.. että ketutti.

    Viitisen vuotta sitten noin aloin syömään paljon säilykehedelmiä (joo ei sais syödä paljon mutta silleen sopivasti): persikkaa, päärynää, ananasta.

    Ja nyt. Koivuallergia ei oo enää niin paha. Pystyn syömään porkkanaa vuodenajasta riippumatta, mutta myös omenaa (mikä tahansa lajike käy, ennen söin vaan royal galaa, kun pystyin ja kotimaisia), päärynää (suuri herkku!), persikkaa, ja jopa pähkinöitä! En nyt oikeastaan vetele hasselpähkinöitä nytkään kokonaisina napaan, mutta cashew ja muut maistuu :

    Että kokeile eri laijikkeita.
    Nyt on hyviä Persimon (tunnetaan myös nimellä kaki tai sharon hedelmä, ihan vaan mistä se on kotoisin. Se on ylikypsänä paras, pehmeä ja hieman ”rasvainen” hedelmä. Mä en oo vielä koklannut mitään erikoisia, pitäis varmaan…

    • rapakunnossa sanoo:

      Mullakin nää on hieman vaihdellut vuosien aikana. Esim. joinakin kesinä en ole voinut syödä mansikkaa ja toisinaan taas olen. Ja säilykkeinä mäkin sit jonkin verran oon hedelmiä syönyt, mutta kun eihän se oo yhtään sama asia kuin tuoreet. :P

      Olen kans pahasti siitepölyallerginen ja sieltähän nää kumpuaa. Porkkanaa onneks pystyn syömään lähes aina, mut tuoreilla herneillä lähtis varmaan henki.

  11. Ida sanoo:

    Sielun sisko ilmottautuu olen itse allerginen mansikalle, ananaksella, kaikille sitrushedelmille, kiiwille, omenalle, tomaatille, puolukalle, ja lista jatkuu.
    Mun lohdukkeena toimii se keltainen tähtihedelmä, meloonit, mustikat, banaani, ja viinirypäleet. Näillä ollaan menty pienestä asti ja näillä näkymin jatketaankin. Toivottavasti löydät jotain uusia tuttavuuksia niin voin tulla kurkkaan sun blogista vinkkejä :)

  12. Petra sanoo:

    Granaattiomena sopii mahdottoman hyvin sekä salaatteihin, hedelmäsalatteihin että smoothieihin. Ja melonejakin on yleensä saatavilla erilaisia lajikkeita, onneksi.
    Olisi kiva, jos tänne blogiin olisi pysyvä linkki vaikka toisen blogisi sivussa, itse en käytä Bloglovinia enkä muita. En tiedä vaikka näin olisikin jo, olin liian laiska tarkistaan! Mahtavat blogit molemmat :)

  13. Friida sanoo:

    Yksi ruoka-ainevammainen ilmoittautuu! Kokeile smoothieta, johon laitat marjoja/avocadoa/melonia/mangoa (kaupan pakastealtaasta saa kuutioina!)/granaattiomenaa tai vaikka kurkkua. Itse itken aina syksyisin kyyneleitä hedelmäosastolla kun kaikki laarit on täynnä omenoita eikä itse voi edes koskea niihin, saati sitten syödä. Mutta kaikkeen tottuu.

    Tosi kiva blogi, ihan kuin olisit saanut muotiblogisi alkuaikojen innon kirjoittaa takaisin! Tsemppiä myös työnhakuprojektiin!

  14. Ansu sanoo:

    Moi! Löysin tämän blogisi muotiblogisi kautta ja jäin jotenkin heti koukkuun. Tunnistan elämäntilanteessasi ja liikunnan herättämistä tunteista paljon myös itseäni. Etenkin ryhmäliikuntatuntien aiheuttamat angstit saivat omankin ihon kananlihalle… Olin aina innolla halunnut kokeilla BodyCombattia ja kerran tunnille sitten uskaltauduinkin. Enpä mennyt toista kertaa, kun ohjaaja tuli viereen kuuntelemaan, että huutaisin kovaan ääneen ”HAJAA!” tms jotain liikettä tehdessä. En huutanut ja sain moitteita.

    Itse olen kovasti viihtynyt kuntonyrkkeilyn parissa (siis silloin, kun vaan saan raahattua perseeni liikkumaan), tosin herkästi tulehtuvainen olkapääni pistänyt kapuloita rattaisiin. Oletko koskaan kokeillut? Ovat yleensä aika naisvoittoisia kävijämääriltään ja useilla peruskursseilla, joilla olen käynyt, on aina ollut ihan kaiken kuntoista liikkujaa. Toki muutama huono ohjaaja on sattunut vastaan, joten kannattaa mahdollisuuksien mukaan kokeilla muutamaa eri paikkaa.

    Mitä tähän smoothie-asiaan tulee, niin itse toissailtana tein seuraavanlaisen sekoituksen: tuore mango (nam!), passionhedelmän siemeniä (1 kpl riitti), maustamatonta jogurttia, appelsiinimehua (voi korvata maidolla hyvin) ja vähän kardemummaa. Taisin joukkoon heittää vähän sokeriakin, mutta parempi tietty ilman… Tuli tosi herkkua!

    Enivei, kiitos blogista. :)

    • rapakunnossa sanoo:

      Mä olen itse asiassa joskus vuosia vuosia sitten käynyt jonkin aikaa kuntonyrkkeilyssä. Se oli kyllä aika siistiä! Mut toi sun Body Combat kokemus kuulostaa kyllä just kauheelta. En mäkään haluis siellä mitään huutaa. :D

      Kiitti smoothie-vinkistä!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: