Nöyryytyksen pelko

ZUMBA…. Ei, en tykkää. Ärsyttää huono musa ja ohjaajan liiallinen tekopirteys. CXWORKS, erinomainen keskivartalotr…No hyi hitto! Siellä en ainakaan jaksa tehdä mitään. Keskivartaloni on pelkkää pullataikinaa. BODYPUMP, tehokas lihaskuntotunti… Tehokas! Eli siellä ainakin kuolen ihan heti! Ei ole niin pieniä painoja, että selviäisin hengissä. GRIT STRENGTH, erittäin korkeatehoinen intervallitreeni.. no just, syke nousi jo pelkästä ajattelusta. Voikohan ambulanssin tilata valmiiksi kuntokeskuksen ovelle?

Luen tässä siis Lady Linen viikko-ohjelmaa. Ei ole vielä mitään kauhean houkuttelevaa löytynyt. Mitä pidemmäksi liikkumaton kausi on venynyt, sitä pelottavammalta kaikki ryhmätunnit ovat alkaneet tuntua. Olen ihan varma, että kuolen ekan viiden minuutin jälkeen. Tai ainakin mä lysähdän maahan hikisenä, punaisena ja huohottavana kasana ja häiritsen näin parempikuntoisten kanssaliikkujien keveätä ja iloista pomppimista.

Mä pelkään, että ohjaaja on sellainen, joka kiinnittää huomion heti, jos hiemankaan himmailet ja huutelee sitten, että ”eipä yhtään lintsata siellä takarivissä!” ja kaikki ne tiukkapakaraiset liikuntaihmeet edessäni luovat peilien kautta minuun halveksuvia ja huvittuneita katseita. Mulle on käynyt niin, mutta silloin mun keventelyssä oli kylläkin kyse siitä, että sen hetkinen liike ei vaan sopinut lainkaan yliliikkuvalle selälleni ja koitin vain vältellä kipua. Mutta olipa himmailun syy mikä hyvänsä, niin mä en kestä sitä henkilökohtaisesti osoitettua ohjaajan huutelua.

Joo, sen ikipirteän jumppaihmeen on tarkoitus kannustaa ja saada sut ylittämään itsesi, mutta voisko sen tehdä ihan vaan yleisesti niitä kannustushuutojaan viljelemällä! Mä haluan, että mun on mahdollista mennä rapakuntoisenakin sinne ryhmätunnille ja tehdä niin paljon kuin jaksan. Jos ekoilla kerroilla se punnerrussarja jää vähän kesken, niin tulisin mielelläni seuraavalla kerralla uudestaan kokeilen jos silloin jaksan sen jo lopuun saakka. Mutta jos tunninvetäjä osoittelee mua sormellaan ja siten saa mun olon vaivautuneeksi ja nolostuneeksi, niin en tasan halua mennä enää takaisin.

PT:n kanssa kahdestaan treenatessa homma on tietysti ihan toisin. Se saa piiskata just mua henkilökohtaisesti, niin kuin sen hommaan kuuluu. Mutta silloin ei tarvitsekaan ottaa ylimääräisiä paineita muista. Itse muistan aikoinaan kutsuneeni viimeisten vatsalihasrutistusten kesken valmentajaani tosi rumilla nimillä, sen vaatiessa aina vain enemmän kuin mä luulin jaksavani. Mutta mä haukuin kyllä rakkaudella. :D

Kuten tästä voi siis päätellä, niin mulla on jonkinmoisia ahdistuksia koskien vieraiden ihmisten seurassa treenaamista. Salitreenikin on mielestäni todella ahdistava, jos paikalla on paljon ihmisiä. En osaa eritellä, että miksi, mutta jokin siinä on epämiellyttävää. Olen joskus joutunut lähtemään pois kesken ohjelmani, kun muiden ihmisten läsnäolo on alkanut niin paljon ahdistamaan. Se liittyy aina siihen, että ajattelen niiden muiden paikalla olevien olevan minua suunnattomasti parempikuntoisempia, jaksavampia, lihaksikkaampia jne. Alkaa hävettämään se oma jaksamisen rajoilla tapahtuva toiminta, kun toiset heiluttelee painoja kovin helpon näköisesti.

Mulla on ollut tällaista huonommuudesta ahdistumista etenkin liikunnan saralla aina. Itselle vieraat joukkuelajit (eli kaikki muu paitsi lentopallo) tuntuivat aina koulun liikuntatunneilla ihan painajaiselta, etenkin jos mukana oli läjä tosisporttaajia. (Meidän lukiossa oli myös urheilulukio, joten yleensä liikuntatunneilla oli mukana läjä niitä tosisporttaajia) Mun ei ole ikinä tarvinnut olla paras ollakseni sujut itseni kanssa, mut mä en kestä olla huonoin. Muistan vieläkin miten itkukurkussa mökötin kolmannella luokalla yleisurheilukilpailujen palkintojenjaon jälkeen otetussa luokan yhteiskuvassa. Minä kun olin jälleen kerran viimeinen ihan kaikessa. Se tuntui nöyryyttävältä.

Että tällaisin miettein sitä yritetään nyt kasata uskallusta ja motivaatiota lähteä lähiaikoina kokeilemaan, että mitenkäs raskaalta ne Lady Linen ovet avatessa oikein tuntuvatkaan. Meniskö salille vai jollekin kammottavalle ryhmätunnille?

Niin, että mulla siis on tosiaan jäsenyys tuonne nurkan takana sijaitsevalle Ladylle. Ei oo ihan hetkeen tullut hankittua rahoille vastinetta…

Muita samoista aiheista ahdistujia?

Mainokset
Avainsanat: , ,

38 ajatusta artikkelista “Nöyryytyksen pelko

  1. IMAGE sanoo:

    Komppaan!
    Toisaalta nykyään mä en enään edes välitä, vaikka kuka katsoisi. ”Ihan sama”- asenteella on paljon helpompaa mennä ja tehdä. Jos jollain on jotain nokan koputtamista, niin menkööt koputtamaan vaikka takapihalle. Mulle aivan sama.
    Sen moodin kun löydät (joo, mulla meni siihen aika helvetin kauan!) niin uskallat tehdä ihan mitä vain. <3
    PS. Ei siellä jumpassa/salilla kukaan oikeasti katso sua. Jokainen keskittyy omaan juttuunsa. Mene vain rohkeasti kokeilemaan.

    • rapakunnossa sanoo:

      Mä tiedän, et ei tosiaan pitäis välittää, mutta jostain syystä tää liikunta on sellainen aihepiiri, jossa koen tällaisia epävarmuuksia. Mut pitää vaan koittaa kerätä rohkeutta ja hypätä pää edellä mukaan.

  2. Maarit S. sanoo:

    Jep, yksinjuoksu on mun lajini. :)

  3. Johanna sanoo:

    Käy testaamassa BodyCombat tunti! Ehdottomasti kokeilun arvoinen. Sarjat ovat lyhyitä ja yksinkertaisia. Itselläni ei ole minkäänlaista rytmitajua ja välillä tuntuu, että on vain 2 vasenta jalkaa ja silti pysyn kuvioissa mukana. Tuolla tunnilla saa kunnolla riehua ja päästää kaikki kiukut nyrkkeilyiskujen muodossa ulos. Samalla saa konttorityöläisen hartiajumit kyytiä. :D Itse huomasin eilen, että tuo Combat ei todellakaan ole kaikkien uudenvuodenlupauksien tehneiden ykkösvaihtoehto, sillä tunnilla oli todella väljää, kun taas seuraavalla tanssillisemmalla tunnilla oli aivan järkyttävä tungos. Jos innostut combattia testaamaan, olisi kiva kuulla kommenttia mitä tykkäsit? Itse olen ollut siihen jo vuosia koukussa ja selkäjumit kyllä muistuttavat milloin olisi aika taas käydä…

    • rapakunnossa sanoo:

      on mulla BodyCombatistakin kokemusta. Joskus vielä aktiivinen ollessani tuli käytyä useinkin. Se ei vaan tunnu kauhean houkuttelevalta ihan tässä syvimmässä rapakunnossa. :P

  4. Siilikissa sanoo:

    Count me in. Tämä on yksi syy, miksi minä juoksen (jos viitsin ylipäänsä ruhoani liikuttaa mitenkään, krhm…) enkä tykkää ryhmäliikuntatunneista.

  5. Minna sanoo:

    Ootko ajatellu että kävisit uimassa? :) Kun mä alottelin vuosi sitten liikunnan harrastamista, kävin uimassa, koska siinä ei tule hiki ja se on kuitenkin tehokasta. Vihasin silloin hikoilemista :D

    • rapakunnossa sanoo:

      juu! uinti tai vesijuoksu on listalla. Tarkoitus olisikin suunnata uimahallille heti kun vaan paikallistan, että missä hitossa mun kaikki kokouikkarit luuraa… :D

  6. e sanoo:

    Mulla on aiemmin ollut myös noita pelkoja, mutta jotenkin mun paikallinen Lady Line ja toinen kimpassa oleva sali on sellasia positiivisuuden tyyssijoja. Mitään negatiivista ei ole tarvinnut ikinä kuulla tai kokea, ei henkilökunnalta eikä muilta jumppaajilta. Ei, vaikka olen suunnilleen samaa kokoluokkaa mitä sinä.

    Tää mun on pakko nyt linkata, kun itsekin Lady Linella käyt (tosin eri kaupungissa). http://a-rou.fitfashion.fi/ Tota blogia pitää yksi Vaasan Lady Linen ohjaajista. Jotenkin ton blogin kautta on saanut näkökulmaa siihen miten ohjaajat ajattelevat tunneistaan ja tyyleistään (toki on vaan yhden ihmisen omakohtainen näkemys). Oon saanut sitä kautta itselleni paljon lisää tsemppiä siihen, että uskallan tosiaan ”tämänkokoisena” jumppailla kaikkien laiheliinien seassa.

  7. hannamaria sanoo:

    Mulla ei salilla tule tätä samaa pelkoa mutta hiukan pelottaa ryhmäliikuntatunneille meno. Vaikka tiedän että mun kunto ei ole huono (jaksan jumaliste pelata lentopalloo neljä tuntia illassa puntillakäynnin perään…) niin silti ryhmäliikuntatunnit ahdistaa. Haluisin käydä niillä, mutta uskon olevani huono kun en tiedä liikkeitä ja muutenkaan en usko itseeni tarpeeksi. Pitää katsoa josko tuo meidän Kuntoportin jäsenyyt nyt irtoaisi kuukaudeksi kympillä ja pääsisi sinne kokeilemaan ja voittaisi tuon pelon. Toivotaan. Tsemppiä sinne, uskon kyllä että pärjäät todella hyvin jos (ja kun!) saat itsesi ryhmäliikuntaan mukaan :)

    hannamaria
    http://hannamariav.blogspot.fi

    • rapakunnossa sanoo:

      no onpas hyvä toi kympin tarjous! Kannattaa ehdottomasti käydä testailemassa. Itsekin laitoin ny tavoitteen, että tammikuun aikana uskaltaudun kokeilemaan paria eri ryhmätuntia.

  8. Emppu sanoo:

    Tunnen tuskasi! Painoa on muutaman vuoden aikana tullut parikymmentä kiloa lisää ja kynnys lähteä salille ja etenkin jumppiin on koko ajan isompi. Asun myös Porissa ja opiskelijatarjouksen houkuttelemana hommasin juuri puolen vuoden paketin LadyLinelle. Combat on vanha suosikkini, mutta ainakaan siihen en tällä rapakunnolla uskalla vielä mennä. Ongelmani on myöskin tuo pullamössövatsa, joten keskivartalotunnitkaan ei tule kysymykseen. Jännittää myöskin nuo tiukkapeppukuntoilijoiden katseet, vaikka en normaalielämässä muiden minuun kohdistuvista mielipiteistä juuri välitäkään. Toivottavasti tavataan siellä joskus, sittenhän meitä rapakuntoisia on kaksi. :)

  9. Arja sanoo:

    Yksinjuoksija täällä moi. Sen lisäksi että ryhmäjutut ahdistaa (paitsi baletti mutta se on mulle tanssia, ei urheilua) niin mua ahdistaa se aikataulutus. Että tiettyyn aikaan pitää olla joka viikko. Siksi juoksen. Sen kun voi tehdä kotiovelta sopimatta kenenkään kans (paitsi et mies kysyy haluunko et ruoka valmiina lautasella kun tulen kotiin, hih) ja lenkin pituuden voi täällä kaupungissa säätää fiiliksen mukaan. Onneksi. Pari lenkkiä tein maalla kotikotona ollessa ja huomasin kuinka pitää oikeesti miettiä että jaksanko vetää ton ja ton kun joudun hittovie sit tuleen takaisinkin. Kaupungissa kun kadut menee ni tiheesti että helppo miettii reitti.

  10. Päivi sanoo:

    Mä oon huomannut positiivisesti, että varsinkin naisille suunnatuilla saleilla ainakin ohjaajat on todella positiivisia ja kannustavia. Mä oon puoli vuotta sitten liittynyt pitkän tauon jälkeen ja ahdisti kyllä suunnattomasti, mutta huomasin, että henkilökunta on mukavaa ja palvelualtista. Aattelin sen toisaalta niinkin, että minähän olen siellä maksavana asiakkaana, joten niiden tehtävänä on saada mut käymään säännöllisesti. Poissa on siis ne huonommuudentunteet, mitä koululiikunta onnistui aiheuttamaan.
    Oon muuten ihan samoilla linjoilla siitä, että olis kauheeta olla se huonoin. Siksipä mä olenkin valinnut semmosia ryhmäliikuntoja, joista tiedän selviytyväni. Kuntohan on huono, mutta oon mennyt monille tanssillisille tunneille, kun tiedän omaavani hyvän rytmitajun ja muistin, joten koreografiat on melko helppo ottaa haltuun. Jätän sit hyppyjä suosiolla vähemmälle, jotta selviän hengissä enkä riko itteeni. Siellä ne timmit pumppitytöt muotisporttivaatteissaan saattaa olla myös epämukavuusalueellaan, joten helpottaa tämmöisen punkeron oloa.
    Tsemppiä uusien lajien kokeiluuun!

    • rapakunnossa sanoo:

      ehkä mäkin voisin mennä aluksi testaamaan jotain tanssillisempaa mieluummin kuin mitään supermegapumppeja. Koska niistä minkin uskon selviytyväni paremmin.

  11. Laurau sanoo:

    Porista voin suositella Happy Dancen (erityisesti Katin) ohjaamaa zumbaa! Itse en todellaakaan ole mikään pieni ja hento ihminen, liikkuvuus ja kunto on samaa luokkaa kiven murikan kanssa, niin se on kyllä ollu ihan hullun kivaa! Ohjaaja on sopivasti sekaisin ja energinen.:) Nyt vielä huomenna (torstai) on siellä ilmainen päivä, tosin porukkaaki on sitte ihan hullusti. Mutta jos yhtään kiinnostaa, niin suosittelen kokeilemaan!:)

    • rapakunnossa sanoo:

      ”sopivasti sekaisin ja energinen” kuulostaa mun korvaan samalta kuin ”hiton ärsyttävä”. :D Mulla ei valitettavasti ole nyt kauheesti varaa jakaa rahojani enää muualle kun maksan ladyn jäsenyyttä, eli pitää etsiä LAdy Linen ja Porihallin valikoimista vaan nyt jotain itselle sopivaa.

  12. aak sanoo:

    Oon ehkä joskus kommentoinut toiseen blogiisi, kun on aika samanlaiset nuo taustat lentopalloilijana ja sen ”uran” jälkeen on tapahtunut retkahdus. En ole koskaan myöskään intoillut juoksulenkeistä tai muista pakollisista lentopallon kesäreeneistä, mutta itse laji on <3. Nyt on tullut pelattua kakkossarjaa, että vähän pysyy mukana. No enivei, käyn paljon ryhmäliikuntatunneilla (tai no, paljon?), mutta mä suosittelisin kuitenkin alkuun pumppia tai cx worksia. Pelkällä tangollakin voi tehdä ;) Rapakunnossa en ehkä ekana lähtis combattiin, koska se on.. noh.. tuskaa vaikka kuinka yrittäis hillitä. Nuo juoksu/hyppypainotteiset tunnit on siitä syvältä, että tylsää siellä sitten seisoa keskellä lattiaa tekemättä mitään jos henki lähtee. Pumpissa/cxworksissa voi vähän itsekin säädellä reenin tehoa. Yks mistä tykkään eniten on bodybalance. Hikee pukkaa edes vähän ja staattiset pidot on yllättävänkin raskaita jos kunto on heikko. Meidän salilla painotetaan, että kävisi vähintään kolme kertaa kokeilemassa suht lyhyen ajan sisällä, niin sen jälkeen saa vasta tuomita lajin. Mutta zumban&bodyjamin&mitänäitänyton olen tuominnut jo etukäteen, en mene! Tulipas maratooni..

    • rapakunnossa sanoo:

      Bodybalancea mäkin tässä mietin, vaikkakin ne staattiset pidot tiedän minäkin olevan tämän hetkiselle löllövartalolleni liikaa. :D Olen siis kyseistäkin lajia useammankin kerran aikoinaan kokeillut. Mut se cx works on ittelleni ihan vieras juttu, uskaltaiskohan siihen…

  13. m sanoo:

    miten ois kahvakuula? siellä soi usein vähä rockimpi musiikki ja liikkeet tehdään omassa tahdissa, ei siis musiikin tahtiin tms. Pystyy siis tekemään sitä vauhtia mitä jaksaa.

  14. Mari sanoo:

    Mä niin tiedän ton tunteen! Mulla oli ihan samanlainen olo kun viime syksynä aloitin pitkästä aikaa säännöllisen liikunnan. Huomasin ajattelevani, että mua ei kyl ikinä saa mihinkään body pump-tunnille. Kannattaakin aloittaa säännöllinen liikunta aluksi melko iisisti. Esimerkiksi kolme kertaa viikossa on hyvä alku, niiin ei tule heti ekan viikon jälkeen sellaista ”mä en vaan enää jaksa, tästä lähti maku heti koko hommasta”-oloa. Jos käyt Lady Linella, niin suosittelen ehdottomasti sh’bam tunteja. :) Ne on helppoja tanssillisia ryhmäliikuntatunteja, joilla ei askeleilla juuri ole väliä. Pääasia, että menee about samaan suuntaan kuin muu ryhmä. :D Siellä on huippubiisit ja 45 minuuttia menee ihan hirveen nopeesti kun ei ees huomaa treenavansa. :D Ne on myös siitä hyviä tunteja, ettei niillä ole ollenkaan lihaskunto-osuuksia vaan pelkkää kreisibailausta. :) Body combat-tunnit on myös kivoja niin kuin joku aiemmassa kommentissa vinkkasikin, mutta ne on sitten astetta rankempia (jossain sh’bamin ja body pumpin välissä mun mielestä) eikä niille ehkä kannata mennä ihan heti. Oho, tulipas kilometrikommentti. :D Toivottavasti tästä oli kuitenkin ees jotain apua sen oman lajin löytämiseen. :)

  15. hanko sanoo:

    Mä kannatan kans BodyCombattia! En siks, et se olis mitenkään helppo tunti, vaan siks, että sieltä ei yksinkertaisesti voi lähteä pois huonolla tuulella. Se on kääntänyt niin monen tosi paskan päivän suunnan ihan totaalisesti. :)

  16. Sevivas sanoo:

    Mä olen seurannut Body combattia lasin läpi odotellessani omaa (helpompaa) tuntiani ja en uskalla suositella ihan ensimmäisinä tunteina. Mä jaksan tällä hetkellä 45min Sh’bamin ihan ok, mutta uskon, että combatiin on vielä hieman matkaa. Mä oon huomannut, että neljänkympin lähestyessa mokailu ja huonous liikunnan saralla on tulleet helpommiksi kestää. Suhtaudun näihin jumppaepäonnistuisiin lähinnä hyvänä mentaalisena treeninä, jotka lisää heittäytymiskykyä esim. työelämässä. Ja sitten kun nykyisellä salillani käy tosi paljon muitakin kehäraakkeja ja mammazumbaajia, niin kyllä uskaltaa itsekin veivata takarivissä!

  17. Elisa sanoo:

    Mun on pakko kertoa tähän se kun viime talvena käytiin yhden kaverin kanssa salilla ja oltiin alkuun (ja ehkä jossain määrin myöhemminkin) juuri ne tapaukset jotka ei osannu käyttää laitteita ja sohlas siellä pienten painojensa kanssa. Välillä tuli itselle se ajatus, että vitsi kun tuokin ihminen on niin lihaksikas ja timmi ja minä olen vain tämmöinen lihakseton olmi! Yhtä miestä olin siinä juuri tuolla ajatuksella katsellut, ja sitten k.o. mies pyysi meitä pikkuisen siirtymään kun olimme osittain juoksuradan alkupäässä tekemässä vatsalihaksia ja hän otti pari spurttia. Aitajuoksua. Katsoimme siinä ja kaverini sanoi että on kaverilla aika kevyt askel. Vierestä joku toinen mies kommentoi, että sietää olla, tuo tyyppi voitti juuri Suomen mestaruuden aitajuoksussa. Silloin tajusin, että niin joo, osa niistä ihmisistä joita siellä salilla treenaa on oikeasti Urheilijoita. Jos en ole yhtä tiukassa kunnossa kuin aitajuoksun hallitseva mestari niin se on varmaan ihan ymmärrettävää :D. Turha verrata itseään muihin tai miettiä mitä ne ajattelee, jokainen tulee sinne salille omasta tilanteestaan ja tekee omaa juttuaan!

  18. TuireT sanoo:

    En mitenkään vähättele kammoanne ohjattuja tunteja kohtaan, mutta en saata toisaalta mitenkään käsittää ohjaajien ja kanssajumppaajien ilkeitä ja arvostelevia katseita saati kommentteja. Olen aina ajatellut, että se on jo sinänsä riemuvoitto kun huonokuntoinen ja ylipainoinen ilmestyy tunnille. Hänellä ei ole siinä mitään häpeämisen aihetta. Itse asiassa häneen pitäisi luoda pelkkiä ihailevia katseita, kun on ylittänyt itsensä ja kuntokeskuksen kynnyksen. Kovakuntoinen ja timmissä kunnossa oleva on siellä pelkkä tavis, jolle kuntoilu on rutiinia ja arkipäivää.

  19. Ju sanoo:

    Heippa,

    Mulle tuli mieleen, että sopisiko sulle paremmin sellaiset hassuttelevat tunnit, joissa liikkeitä tehdään aikaa vastaan. Silloin kenenkään ei tarvitse pysyä toisten liikkujien tahdissa vaikeissa askelkuvioissa, vaan jokainen saa tehdä oman kuntotason mukaan. Mulle toimii parhaiten toiminnalliset tunnit, jossa vähän hassutellaan eikä tekeminen oo niin vakavaa. Kukaan ei ehdi katsoa, miten vieressä liikkuva tekee, vaan jokaisen on pakko keskittyä pelkkään omaan tekemiseen, koska vastustajana on ainoastaan se aika. Kivaa tekemistä yhdessä, mutta yksin.

  20. Ju sanoo:

    Lisään vielä, että mulle toimii hyvin ajatus siitä, että typerille tunneille ei tarvitse mennä. Kyllä sitä heti tietää, jos jostain ei pidä. Ei se muutu ajan kanssa, eikä ainakaan sillä tavalla, että odottelee ajan kanssa, että kyllä se tästä kohta lähtee. Ei lähde. :D Tee vain sellaisia juttuja, joista tykkäät.

  21. jenni sanoo:

    Minäkin olen oman paikkakuntani LadyLinen jäsen. Mulla oli myös suuret paineet ryhmäliikunnoista. Ongelmana lähinnä se, että oikeestaan oon ulkoisesti melkeen tommosen tiukkapepputreenaajan näkönen, mutta todellisuudessa mun lihaskunto on olematon. Urheilijan ura loppui opiskeluun, tilalle tuli ihana makarooni ja tupakka. Kun sain polttamisen lopetettua, päätin aloittaa liikunnan uudelleen. Hirveet paineet ryhmäliikuntoihin tuli omasta tyhmyydestäni. Menin nimenomaan tuolle BodyCompat -tunnille… huomasin, että vaikka oon samankokoinen kuin kaikki muutkin, ei mulla oo kestävyyttä puoliksikaan niin paljon. Hapenottokyky oli mennyt ja lihakset surkastuneet. Pari kuukautta zumbailin, spinnailin ja kävin kuntosalilla. Vähän kun silmiäni avasin ja korviani höristelin, huomasin, että meijän salilla on mahtavia tyyppejä, ja ohjaajat kuin vastaanottokin tsemppaa asiakkaita, ja haastaa meitä niiden kanssa ryhmäliikuntoihin :)
    Viime viikolla kävinkin uudestaan Compatissa vastaanottotyöntekijän kanssa, ja hauskaa oli! ylitin itseni, kun jaksoin loppuun asti, tosin omalla tavallani. Ja voin kyllä ihan varmasti vannoa, ettei ryhmäliikunnoissa ole aikaa tsiigata kenenkään muun tekemisiä !

    paljon tsemppiä ja rohkeutta ! Hiljaa hyvä tulee :)

  22. Laura sanoo:

    Tuo tunne on niiiiiiin tuttu.. Ei sen takia etteikö välttämättä jaksaisi, vaan sen takia että mun naama muuttuu punaiseks. Ei siis mitenkään söpön vaaleanpunertavaksi, vaan ihan kirkkaan vispipuuron väriseksi. Välillä menee jopa vähän liilaan. Tämän takia en tykkää urheilla sellaisissa paikoissa missä muut ihmiset näkee. varsinkin treenin loppu vaiheessa. Niin monesti ihmiset jäävät tuijottamaan kun olen menossa kotiin vaikkapa lenkin jälkeen. Kun tästä on maininnu kavereille ja tutuille niin he tietenkin vastaava ”no kyl mäki muutun punaseks”. Mut silti jumpan jälkeen kun kattovat mua, ensimmäinen sana on ”oho”.
    Itseäni harmittaa varsinkin sen takia, etten asialle mitään voi. No mut tietääpähän treenanneensa.

  23. Ode sanoo:

    Tuttu tunne. Mä olin aiemmin paremmassa kunnossa ja jaksoin pomppia mukana ryhmäliikuntatunneilla. Kunto heikkeni ja lihosin ja sen jälkeen en millään uskaltanut mennä tunnille just siitä pelosta että kuolen heti. Viikonloppuna rohkaistuin. Menin ennen tuntia sanomaan ohjaajalle että mua vähän pelottaa tulla tähän bodypumppiin ja että oon aika huonossa kunnossa. Ohjaaja oli ihana, selitti että mitä painoja kannattaa käyttää ja että pumppia voi vetää ihan täysillä tai sitten vähän kevyemmin jolloin ei eka kertalaiselle tule sitä kuolemaa ja sen myötä jää sitten seuraavalle tunnille menemättä. Tunti meni tosi hyvin. Välillä huomasin kun ohjaaja näytti peukkua mulle takariviin ja se tuntu kivalta. Tunnin jälkeen juttelin vielä ohjaajan kanssa joka kehui että hyvin vedetty ja itsekin tuntui siltä että huomattavasti paremmin jaksoin kun aluksi pelkäsin.

    Eli rohkeesti vaan ja käy vaikka jutteleen sen ohjaajan kanssa jos siitä olis yhtä iso apu kuin mulle oli. Ja se bodypump ei ollut ollenkaan tappotunti joten mene rohkeasti kokeileen.
    Tsemppiä!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: